Kuinka sokea olenkaan voinut olla. Kaikki ne vuosikymmenet. Vasta nyt minä näen, ettei nämä tuntemukset ole olleet uusia. Eivät syntyneet tyhjästä Tiinan myötä. Eivät ole Tiinan syytä. Ei vaikka kuinka olette vakuuttuneita Tiinan syyllisyydestä.

Olen muutaman päivän ajan palannut takaisin vanhaan musiikkiin. Jokainen biisi, koskettaa ja nostattaa hyvin nostalgiset ja ihanat tunteet. Musiikki, mikä kertoo yksinäisyydestä, näkymättömyydestä, yksin jäämisestä, odottamisesta, vihasta ja katkeruudesta. Kaikista heikkouksista. Musiikissa on voimaa ja kaikkien vuosien jälkeen se yhä jaksaa voimistaa.

Miten sinä et ole sitä nähnyt? I’m gonna die – musiikista löytyy sanomaa, etkä ymmärtänyt, vaikka nimesit raskaan musiikin I’m gonna die:ksi? Kun musiikki kirjaimellisesti puki sanoiksi ja säveliksi, kuinka minä kuolin sisäisesti. Tein hidasta itsemurhaa, mutta en itse tajunnut sitä. Et tajunnut. Et puuttunut.

Tunnen itseni huijatuksi

Kuinka nyt tajuntaani iskee oivalluksen valo, kun hoilaan ulkomuistista kahden vuosikymmenenkin takaisia sanoituksia. Miten saatoin olla näin sokea? Tapoinko itseni sisäisesti, jotta kestin elämääni vai sainko sieltä vertaistukea ja voimaa kestää kestämätöntä? Lauluja, jotka oli suoraan kirjoitettu minun elämästäni. Vain vertauskuvin sanotettuja.

Sillä minä odotin kärsivällisesti tyhjässä kuoressani ja vuodin kuiviin. Katkoin käteni, vain jotta saisin hyväksyntäsi. Haukoin hapettomassa ilmassa tyhjyyttä, hitaasti tukehtuen. En minä tarvitse sinun hyväksyntääsi. Tai tarvitsisin, mutta se ei saisi olla tekojen takana. Se pitäisi olla annettuna. Minun arvoni ei saisi olla kiinni siitä, miten palvelen sinua. Sinun tarkoitusperiäsi.

Ehkä olet siinä oikeassa, että minä tarvitsisin terapiaa. En sen takia, mitä minä tein, vaan sen takia, mitä sinä teit minulle. Terapiaa siihen, miten päästää irti ja luopua sinusta. Sinusta, jonka takia sieluani on maalattu sysimustaksi. Terapiaa oppia rakastamaan. Terapiaa päästämään irti.

Minä en ole kuitenkaan ainoa, jolla on selvittämättömiä ajatuksia. Minun ei ole tarvinnut valehdella vielä elämääni kenellekään tai esittää sitä minään muuna. Vaikka se ei täydellinen olekaan, ei ilman virheitä. En aina ole oikeassa. Ja vaikka asioiden läpi käyminen saattaakin kirpaista, en koe tarvetta lakaista niitä maton alle.

Tunteen pystyy hyväksymään vasta, kun on ensin tuntenut sen. Elänyt sen. Eikä ole aikamäärää sille, kauanko tunne pitää tuntea. Ja nyt tunnen äärimmäistä tyhjyyttä. Tunnen itseni huijatuksi. Pelatuksi. Sinun takiasi. Asiat mitkä vannoit ja vakuutit, näyttäytyvät nyt täysin erivalossa. Sinä näyttäydyt eri valossa.

Olen tavallaan kiitollinen siitä, että suutuit niin paljon kirjastani. Se pakotti katsomaan sitä tosiasiaa silmiin, minkä olen aina tiennyt. Minkä olen kieltänyt itseltäni. Kieltäytynyt näkemästä. Tähän asti. En ole vihainen, en edes pettynyt. Tekisi mieli väittää niin, jos se satuttaisi sinua. Olen kiitollinen, sillä tässä on suurin kasvupyrähdykseni koko elämäni aikana.

Minä en ole mitään sinulle

Valitettavasti sinä et enää kuulu siihen. Se ei ole reilua lapsilleni. Ja vaikka kuinka tykkäisin, että lapseni saisivat tutustua sinuun, en voi sallia sitä. Olen nähnyt, kuinka paljon tuhoa vaikutuksille alttiin lapsen mieleen pystyy tekemään istuttamalla sinne ristiriitoja. Tiedän naisen, jolla asiat menivät niin pitkälle, että oikeudessa haettiin lähestymiskielto naisen vanhemmalle. Mutta ei koskien naista, vaan hänen lapsiaan.

En valitettavasti voi luottaa siihen, mitä sinä sanot tai puhut, kun en ole kuulemassa. Pakollisien tapaamisien kohdalla kirjan jälkeen, olen tullut tulokseen, etten voi luottaa sinuun. En voi olla varma, ettet voitonhakuisena vahvistaisi asemaasi minun lapsieni kohdalla. Heidän kustannuksellaan. Kuin käärme kuiskimassa osatotuuksia vieraiden korviin.

En ymmärrä, kuinka idioottina sinä pidät meitä. Puhut maailmalla asioita meistä ja oletat, etteivät ne kantaudu meidän korviimme. Miksi sinä sanot asioita toisaalla, jotka sitten kiistät, kun kerron sinun sanoneen? Hitsi, osan kuulin ihan omin korvin, kun et huomannut minun olevan selkäsi takana. Sinä läväytät videopuhelun aikana typeryyksiä, vaikka väität, että toiminnassasi ei ole mitään vikaa. Lauot typeryyksiä, vaikka olen vieressä.

Sinä voit vihata minua. Et kyllä vihaa, sillä se tarkoittaisi, että minulla olisi arvo, joka ei ole sinusta kiinni. Minä en ole mitään sinulle. Ja kestän sen. Tiinaa syytät kaikesta. Tiina ei kuitenkaan ole syyllinen muuta kuin synnyttämään minun lapseni. Kestän Tiinan syyttelyn ja toivottavasti Tiinakin kestää.

Niin kuin aina

Mutta sitä minä en kestä, että vedät lapseni tähän mukaan. Käytät heitä oman etusi nimissä, kuten käytit minua. Ja vaikka kaikki vahingollinen toiminta ei olisikaan tahallista, en voi enää ummistaa siltä silmiäni. Sillä sinä teit minusta varpaillaan seisovan. Varuillaan olevan.

Ja sinun koordinoimasi suora hyökkäys minua kohtaan koskettaa jo aivan liian montaa ihmistä. Kirja, joka on täynnä valheita, ei nostata tällaista vihaa. Ei se mukavaa ole, jos valehdellaan, mutta et sinä valheiden takia hyökkää koko olemassaoloani vastaan. Hyökkäät niin, että vain odotat minun sanovan, ettei tarvitse nähdä enää koskaan ja saat hakea siitäkin säälipisteet kotiin. Kun on niin kamala mies, joka ei anna nähdä omia lapsiaan.

Jokaisella teolla on seuraus. Tasapuolisuus on vain kaukainen käsite. Jos sinä olisit tasapuolinen, minullakin olisi oikeus. Minulla ei kuitenkaan ole oikeutta. Ei sinun silmissäsi. Mitä enemmän vakuutat maailmaa siitä, sitä suuremmaksi lumipallo kasvaa. Ja sinun liikkeellesi laittama pallo on jo koskettanut täysin kirjan ulkopuolisia, joilla ei ole aavistusta eikä osaa koko prosessiin. Onko se reilua tai tasapuolista?

Minä kestän kaiken. Niin kuin aina. Se sinun jo pitäisi olla oppinut. Se sinun pitäisi tietää. Ja tiedät, etten minä nakkaa paskaakaan sinun tai muiden mielipiteistä. Pahiten minua satuttaa, jos omat lapseni jossain kohtaa suuttuvan minulle, etteivät saaneet olla sinun kanssasi tekemisissä. Voi toki olla, ettei viha koskaan kohdistu minuun.

Me kestämme kaiken.

Vika on aina ollut muualla

Sinä et ole kahteen vuoteen käynyt kylässä. Ainoastaan synttäreillä, että voit sanoa käyneesi. Et soittanut. Et laittanut viestiä ja jos laitoitkin, se on huonosta omastatunnosta. Tiedän sen siitä, että kun vastaan viestiisi jotain, et vastaa enää. Ettet oman pelkosi takia uskalla lähentyä liikaa. Ettet loukkaisi muita, jotka sinun vuoksesi ja sinun kanssasi ovat loukkaantuneet.  

Olen se, kenen ääntä et halua kuunnella. Olen se hento kuiskaus omantunnon kivireessä. Se, minkä tiedät oikeaksi, mutta olet liian ylpeä myöntääksesi tai nähdäksesi. Olen se peili, jota ei pääse pakoon. Koska sinä olet täydellinen ja uhrautuva. Uhrannut koko elämäsi lasten takia. Pysynyt suhteessa lasten takia. Paljon pidempään kuin olisi pitänyt.

Sinussa ei koskaan ole vikaa. Vika on aina ollut muualla. Yhteiskunnassa, parisuhteessa, kavereissa tai harrastuksissa tai niiden puutteessa. Et olisi koskaan voinut tehdä enempää. Tai niin vakuutat. Mutta en usko edes sinun itsesi uskovan omiin valheisiisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s