Yhteistyössä Oppi & Ilo kanssa.

Tekemättömyyden tie. Tee tekemättä tai älä tee mitään. Muistan jo lukioajalta, kun kuulin tästä Taolaisuuden yhdestä kulmakivestä. Sitä kutsutaan Wu Weiksi. Niiltä ajoilta en paljoa muista, mutta tämä on kulkenut mukanani siitä asti, kun siitä kuulin.

Monen korvaan se kuulostaa liian rentouttavalta, ellei jopa passivoivalta, apaattisuuteen johtavalta ajatukselta. Siis jotain täyttä myrkkyä. Itämaalaista filosofiaa tai elämäntapaa, mikä myrkyttää meidän mielemme.

Tekeminen ilman tekemistä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei mitään tule tehdyksi. Kaikki lopulta tulee tehdyksi, mutta ilman tekemisen tuskaa. Ilman ponnistelun vaivaa. Siinä piilee sen kauneus, piilotettuna näkösälle. Kaikkien katseiden alle.

Nuorimmainen aarreaitan vieressä.

Miettikää sitä stressiä aamulla, kun listaatte päivän aikana eteen tulevia, pakottavia hommia. Stressiä siitä, kuinka ehdit kaiken tekemään. Tehdessäsi askaretta, mielesi suunnittelee jo kolmatta. Järkesi juoksee karkuun ja käyttää älyttömän määrän energiaa vain tiedostaakseen sen.

Eihän se ole kuin tehdä.

Jos sovelletaan tätä ajatusta Oppi & Ilo tuotteisiin. Uuden oppiminen on haastavaa, työlästä ja harvoin kivaa. Tai ei se ainakaan kivaa ollut, kun itse olin pieni. Nyt saattaisin vastata eri tavalla, jos kysyttäisiin. Mutta minulla on jo työuraa takana joitain vuosia.

Mitä jos voisit oppia uutta ilman taistelua oppimisesta? Ilman suurempaa tuskaa siitä, kuinka keskittyminen jaksaa pitää ja tarttuuko sinne päänuppiin mitään? Miten saat lapsen itse istumaan pöydän ääreen ja pyytämään jotain, mikä opettaa?

Miten saat lapsen opettelemaan asioita, joita lapsen pitäisi oppia, mutta ei halua? Monesti lapset oppivat kyllä asioita, mitä niiden ei haluttaisi oppivan. Jotta voisin tehdä tästä kattavan analyysin, meidän pitäisi olla yhtä mieltä siitä, mitä oppiminen on. Se ei kuitenkaan ole tarkoitukseni nyt. Ehkä myöhemmin.

Meillä ehdottomaksi hitiksi nousivat pyyhittävät kuvakortit, joissa on pieniä tehtäviä. Ne ovat jopa niin kova juttu, että lähes jokainen kerta päätyy tappeluun. Kun jokainen haluaa tehdä samaa korttia tai toinen tulee neuvomaan tai huutaa pöydän yli, mitä pitää tehdä.

Parasta niissä korteissa on pienet tehtävänannot, joita pitää lukea lapsille. Mutta kun meillä niitä lapsia on neljä, ihan jokainen hetki emme ehdi lukea kaikille tehtäviä. Silloin otamme esiin kortit, joissa ei ole tehtävänantoja. On ollut ilo seurata, kuinka lapset itse päättelevät, mitä missäkin kortissa pitää tehdä. Voin luvata, että ovat hyvin monikäyttöiset.

Vesimaalaus osoittautui toiseksi hitiksi. Se tuo tarkkuutta lasten kynänkäyttöön, samoin kuin pyyhittävät ensimmäiset kynäilyt. Näissäkin on tiettyjä tehtäviä ja askareita, mitä lasten pitää suorittaa. Meillä ei mennyt kovin kauaa, kun aikaisempien tehtävien tehtävänannot sulautuivat niihin tehtävänantoihin, mitä emme vielä ehtineet lapsillemme lukea tai selittää.

Pahinta suoritteiden suorittamisessa on meidän nuorikkomme. Hän haluaa osallistua ihan yhtä lailla kuin muutkin. Ilman järjen häivää. Ja haluaa tehdä jokaisen vihkosta, kirjasta, korttista tai ainakin juoda vesimaalausvettä. Samaan aikaan jokaisen kanssa.

Astetta haasteellisemmaksi tehtäväksi osoittautui tiedeseikkailu ihminen. Suurimmaksi osaksi yllä mainittu häiriötekijä. Ihmisen anatomia kuitenkin kiehtoo lapsia jossain määrin, kun ovat nähneet isän hierovan tuttuja. Kyselevät ja ihmettelevät anatomian saloja.

Myös turvasuojaajaksi siirtyminen sai esikoisen juoksemaan kaupan käytävillä, pysähtymään kameran kohdalle ja osoittamaan sitä sormella. ”Katso isi” huuto vain raikaa pitkin käytäviä, kun toinen innoissaan ilmoittaa löydöstään.

Oppi & Ilo tuo pöytään kaiken, mistä nautin. Lapset haluavat tehdä niitä. Oppivat tahattomasti. Järkeilevät ja päättelevät. Välillä jopa auttavat toisiaan, ainakin hyvänä päivänä. Heidän kynänkäyttönsä kehittyy, he keskittyvät ja oppivat päättelemään. Satunnaisesti jopa kuuntelevat annettuja ohjeita. Miksi?

Kun he haluavat tehdä niitä. Eivät sen takia, että se olisi oppimisen edellytys. He haluavat tehdä niitä sen takia, että tehtävät ja onnistuminen ruokkivat aivojen mielihyvää ja erittävät dopamiinia sekä endorfiinia. Mielihyvän takia hippokampus aktivoituu voimakkaasti ja oppiminen tapahtuu opettelematta. Tai ainakin ilman ikävää ponnistelua.

Vaikka tehtävät olisivat itse keksittyjä, se ei silti poista tuota oppimista. Se vain vahvistaa muita tärkeitä elämässä tarvittavia taitoja, kuten oman pään käyttämistä, luovuutta ja yhteispeliä. Ei se aina ole kiva aamupalan keskellä taikoa kortteja pöytään ja estää maailmansotaa syttymästä, mutta tämä lienee vain positiivinen ongelma.

Oppia ilon kautta. Sitä tämä kevät ja Oppi & Ilo brändilähettiläisyys on meillä ollut.

Jätä kommentti