Kyllä, minä menin naimisiin ja otin vaimoni sukunimen. Olen harvinaisuus sen suhteen, mikäli mm. ylen uutisiin tai iltasanomiin on uskominen. Enkä kyllä rehellisesti sanoen kovin montaa miestä tiedä, joka olisi ottanut puolisonsa sukunimen.

Tämä on herättänyt kysymyksiä. Miksi minä otin vaimoni sukunimen? Asiaa on hyvä pohtia. Miksi ylipäätään joku vaihtaa nimeään? Miksi jotkut eivät aseella uhatenkaan halua vaihtaa nimeä?

Iluksia ei ole kuin karkeasti 30

Voisin aloittaa pohdinnan 1900-luvun taitteesta, jolloin Kosti Evert syntyi Teeren sukuun. Tarinan mukaan, kun omaa jälkikasvua ilmaantui, Kosti päätti, ettei hänen poikiaan tulla koskaan kutsumaan Teeren pojiksi. Suvulla oli ollut iso maatila, Iluksela, jonka mukaan jokainen Kostin sisaruksista vaihtoi sukunimensä.

Lienee sanomattakin selvää, ettei sukunimi ole tullut rapakon takaa, missä Ilus on hyvin yleinen sukunimi. Suomessa Iluksia ei ole kuin karkeasti 30. Olettaen omien tyttärien ottavan naimakauppojen yhteydessä, kuten normaali tapa on, puolisonsa sukunimen, Jesper on ainoa sukuhaaransa toivo ja nimen jatkaja.

Voisin pohtia myös sukunimeni vaihtamista sillä, etten halua tulla yhdistetyksi millään tavalla enää omaan sukuuni. Nyt en tarkoita jokaista sukulaista, mutta sieltä löytyy kyllä niitä, joihin en halua tulla yhdistetyksi. Puhtaasti siitä syystä, miten asiat ovat asettuneet.

Toisaalta yleisessä sukunimessä oli puolensa. Ammattini varjolla, jos asiakas sitä olisi osannut vaatia, olisin ollut velvollinen näyttämään oman vartijakorttini ja joutunut paljastamaan oman nimeni. Tämä on lievästi inhottavaa, jos asiakkaalla olisi ollut pahat mielessä. Muinoin Tampereella tai lähikunnissa oli 8 samannimistä ihmistä kanssani.

Sehän on vain nimi

Herra Ylppö pohti taannoin päivityksessään sekä naamakirjan että Instagramin puolella ristimänimen dynamiikkaa. Pohtii syitä, miksi joku voisi vaihtaa nimensä, miksi on ajautunut siitä niin kauas tai miksi ei voisi vähempää kiinnostaa tai välittää?

Tiedän sen, että saattaa olla loukkaus joitakin kohtaan luopua syntymänimestään. Kuin vaihtamalla sukunimeä hylkäisi oman sukunsa. Luopumalla etunimestään saattaa loukata ristimänimen antajia, jotka ovat huolella tai vähemmän huolella nimen valinneet.

Ymmärrän ajatuskannan, mutta en oikein ymmärrä. Eikö nimi ole kuitenkin oma asia, jos sitä itselleen lähtee muuttamaan? On tietenkin eri asia, kun miettii nimeä omalle lapselle. Silloin se ei ole pelkästään oma asia. Minulta vaihtui yleinen sukunimi vähintäänkin harvinaiseen sukunimeen. Ehkä se on pesäeron tekemistä tiettyihin ihmisiin tai oman identiteetin vahvistamista.

Minä en kuitenkaan koskaan ole ymmärtänyt nimen merkitystä niin voimakkaasti kuin useimmat sen mieltävät. Sehän on vain nimi. Ei nimi kerro sitä, mitä minä olen tai muokkaa koko identiteettiäni tai toimi sen mittarina. Olen silti samoista geeneistä tehty, samanlainen sisältä ja ulkoa. Ainoastaan minun nimeni vaihtui. Se, miksi kokonaisuutta eli minua kutsutaan.

Valehtelisin, jos väittäisin

En myöskään ota kantaa poliittisiin näkemyksiin, en vakaumuksellisiin näkemyksiin, en yhteiskunnallisiin tai kulttuurisiin enkä aja feministien ajatusmaailmaa. Pidin pitkään Tiinaa jännityksessä sen suhteen, meinaanko ottaa hänen sukunimensä. Heti suhteen alkuaikoina minulle tehtiin hyvin selväksi, kuinka tärkeä ja merkityksellinen se on Tiinalle. Viimeistään pari vuotta sitten minä olin jo varmuudella päättänyt, vaikka Tiina sai tietää siitä vasta hetki sitten.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei kirjani aiheuttama polemiikki ja sen seuraukset olisi vaikuttanut päätökseeni. Tai se, että nimen alkuperä on peräisin 1500-luvun tilalta. 1990-luvun lama söi perilliset, jätti vain velkaa ja sukuhaaransa viimeisen jatkajan. Tai se, että nimen kaiku Tiinalle on vähintäänkin tärkeä? Tiesittekö, että Lempäälässä on Iluksentie?

En ota kantaa vaihtamalla nimeä. En tuo mitään esille. En halua tarkoituksellisesti loukata, mutta hyväksyn, jos tekoni pahoittaa mieliä. En varsinaisesti hae hajurakoa, mutta otan sen kyllä ilomielen vastaan. Nimi ei merkitse minulle identiteettiä tai näyttele minkäänlaista tärkeää roolia. Se on vain nimi.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta nimen vaihtaminen minulle on henkisesti yhtä helppoa kuin hengittäminen. Ja sen nimen vaihtamisen otin harkintaan sinä päivänä, kun esikoisemme ristittiin Ilukseksi. Minä haluan olla samalla sukunimellä kuin lapseni. Se ei silti muuta mitään, vaikka en olisi.

Elämä on helpompaa, jos jälkikasvu ja vanhemmat jakavat saman nimen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s