Kauneus on katoavaista

(12.12.2019)

”Kauneus on katoavaista, rumuus kiven kaltaista” lauletaan. ”Kuka kauniin säätää ja ruman määrää?” lauletaan toisaalla. Mitä on kauneus? Miten ihminen kokee kauneuden? Mikä tekee rumuuden? Miten rumuus koetaan? Miten kauneuden ja rumuuden kokemukset eroavat toisistaan?

Yksittäinen särö seesteisen kuvan keskellä

Olenko minä kaunis? Komea? Vastenmielinen? Ruma? Ihmisen ulkonäköä on helppo arvostella ja tutkia. On maailmanlaajuisesti yleispätevää sanoa, että symmetrinen ihminen on toisia ihmisiä miellyttävä näky. Silmät samalla kohtaa ja samankokoiset. Korvat paikallaan. Nenä keskellä naamaa ja suu kauniissa hymyssä. Leuka oikean mallinen pään suhteen ja hiukset vienosti pitkin pituuttaan. Mutta onko se kaunista?

Onko kaunis täydellistä? Täydellinen harmonian sulosointu niin ulkonäöllisesti ja äänellisesti? Onko kauneus sitä, mitä haluaisimme itsessämme nähdä? Vai onko kauneus toisissa sitä, minkä mekin olemme omaksemme saaneet? Onko kauneudessa rumuutta? Yksittäinen särö seesteisen kuvan keskellä, joka rikkoo harmonian iäksi.

Mitä on rumuus? Onko se liian suuri nenä naaman sivulla? Ryppyjä siellä ja täällä? Eriparia olevat silmät ja ruma leuka? Entä epämuodostumat, luomet ja nypyt? Onko rumuuden keskellä jotain kaunista? Yksittäinen kaunis piste, yksityiskohta, joka asettaa riman liian korkealla ja määrää kokonaisuuden suunnan alaspäin?

Ehkä ne eivät ole niin irrallaan toisistaan

Ehkä kauneus on katsojan silmissä. Ehkä kauneus on rumuutta ja rumuus kaunista. Ehkä ne eivät ole niin irrallaan toisistaan.

Ehkä pitäisi määritellä sekä kauneus että rumuus? Asettaa se oikeanlaisiin raameihin. Ehkä en pysty siihen riittävän tyhjentävästi. Ehkä jokainen ymmärtää kauneuden ja rumuuden niin kuin ymmärtää? Huolimatta siitä, mitä minä sanon niiden olevan. Huolimatta minun kehyksistäni. Ehkä minun ei kuitenkaan pitäisi määritellä? Ehkä jätän sen itseäni viisaammille.

Kaikkeen tottuu. Niin kauneuteen ja rumuuteen. Kauneus lakkaa olemasta häkellyttävä, jos sitä saa tai joutuu katsomaan pitkään. Ehkä joka päivä. Samoin rumuuteen. Siihen turtuu. Subjektiivinen käsitys kauneudesta ja rumuudesta on tavallaan hyvin armollinen.

Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon persiissä. Niin isot pojat on kertonut. Ja jos joku ihmettelee, niin jääpuikkoon ei ehdi tottumaan, kun se sulaa.

Kauneus määrittää rumuutta ja rumuus kauneutta

Kauneus ja rumuus ei pelkästään rajoitu fyysiseen ulkomuotoon. Kaikessa on kauneutta ja rumuutta. Teoissa ja ajatuksissa. Ja vaikka kuinka haluaisimme pitää fyysisen ja mentaalisen erossa toisistaan, ne kuitenkin määräävät paljon. Yhdessä ja erikseen. Eivätkä koskaan pysty olemaan irrallisia toisistaan. Eivät oikeasti.

Mikä sitten on kaunis ajatus? Kaunis teko? Mikä taas tekee teosta ruman? Tai ajatuksesta vastenmielisen? Onko kauniin ihmisen ruma ajatus siedettävämpi kuin ruman ihmisen kaunis ajatus? Onko raadollinen ja paljas totuus ruma ja ei haluttu? Onko peitelty totuus upeine yksityiskohtineen presettien peitossa kaunista ja haluttua?

Kauneus määrittää rumuutta ja rumuus kauneutta. Kuitenkaan kumpikaan ei ole ikuisesti pysyvä ominaisuus. Ei fyysisesti eikä mentaalisesti. Ja silti me ihmiset annamme sille niin suuren arvon. Miksi?

Kauneutta ainakin, jos uskaltaa katsoa

Ehkä elämämme on rumaa haasteineen, ruuhkavuosineen, epäsovinnaisine ajatuksineen ja tekoineen. Ehkä se tekee juuri meidän elämästämme niin kauniin ja tavoittelemisen arvoisen meille itsellemme. Ehkä kauneuden rumuus on siinä, että se haastaa. Tai rumuuden kauneus.

Kauneus ei pääse ikinä olemaan itseisarvo haastaessaan meitä yhä uudestaan. Eikä ruma jää vain rumaksi alati muuttuvien haasteiden kanssa. Elämämme on kaikessa seesteisyydessään muuta kuin seesteistä. Tasainen rämpiminen pohjamutineen ja vuorenhuippuineen. Tavoittelemisen tavoittelemattomuus.

Onko erilainen ja poikkeava aina automaattisesti ruma? Jotain, mistä totuttu on kaikonnut ja jäljelle jää vain vastenmielisyys? Onko erilaisuus tavoittelemisen arvoista? Taottu epäsopivaan malliin, muottiin sopimattomaksi. Vai onko sen kauneus juuri siinä, ettei se ole sitä, mitä odotetaan?

Onko sen kauneus siinä, että uskaltaa olla eikä pelkää. Tai pelkää, mutta voittaa pelon. Erilaisuus on rikkaus, sanotaan. Kauneutta ainakin, jos uskaltaa katsoa.

Kukaan ei ole täydellinen

”You are beautiful, no matter what they say”. Se, kuka oikeasti olet. Paljastettuna ja aitona, on kaunista. Kaikessa rumuudessaan ja koreilemattomuudessaan. Vikoineen ja puutteineen. Sitä minä pidän kauniina ja upeana. Kaikki se, minkä haluat piilottaa, peittää preseteillä, on aitoa. Kaikki teeskentely ja esittäminen on vastenmielistä. Kaikki se, millä verhoat kauneuden. Eikä tässä rumuudessa ole upeutta, ainoastaan sen takana piilevissä syissä lymyää kauneus. Jos sen pystyy näkemään.

Kukaan ei ole täydellinen. Ei ole. Ei oikeasti. Jokainen on epätäydellinen. Oikeasti. Jokaisessa kauniissa on rumaa ja jokaisessa rumassa on kauneutta. Näyttäytykää ja nähkää. Ottakaa uskonloikka. Mitä teillä on hävittävää?