Samasta puusta

(13.1.2019)

Olen törmännyt jo useaan otteeseen naamakirjan muistoihin, joissa on lapsestani kuva vuosi sitten, kaksi vuotta tai kolme. Rehellisesti sanoen en tunnista omia lapsiani yksitellen vanhoista kuvista, jos en näe vuosilukua tai päivämäärää. Puolustuksekseni voin sanoa, että lapset ovat puettuja hyvin samantyylisiin vaatteisiin ja usein, varsinkin vauva-aikana, vanhempien sisarusten vanhoihin vaatteisiin.

Samaan kuvaan laittaessa heidät pystyy erottamaan toisistaan. Toisaalta, jos laitan oman vauvakuvani lasteni vauvakuvan viereen, en pystyisi sanomaan eroa. Niin he ovat veistettyjä samasta puusta. Ihan jokainen. Omalla tavallaan olen hyvin mielissäni. Saan mielihyvää siitä, että joku toinen olento maan päällä jakaa nämä samat geenit, mitkä minun elämääni ovat seuranneet. Tällä hetkellä kolme muuta olentoa tarkalleen ottaen. Toisaalta koen suurta surua ja harmia siitä, että joutuvat kantamaan tämän raskaan taakan.

On heissä eroja. Pieniä, huomaamattomia ja hienovaraisia. Härkä, rapu ja kaksonen. Vanhimmasta nuorimpaan. Jokainen horoskooppinsa tyypillinen edustaja, vaikken niin uskokaan moiseen. Luonnehoroskoopit kuitenkin tuntuvat osuvan ja uppoavan omien lasten, kuin Tiinan tai itseni kohdalla. Ajattelinkin kirjoittaa vähän syväluotaavamman vinkkelin siitä, millaisen hullunmyllyn kanssa me elämme. Sirkus, jonka hintana on välillä verenmakua, hikeä ja kyyneliä. Toisaalta se antaa itkunaurua, hupia ja onnellisuutta. Ensimmäinen osa kertoo siitä, kuinka samanlaisia erilaisuudesta huolimatta lapsemme ovat.

Sarvekas ja väkivahva jukuripäähärkä. Dominoi erinomaisella fysiikallaan ja motoriikallaan muita lapsia ja välillä jopa omia vanhempia. Saanut revittyä vuotta nuoremman, tunnetilojen todellisen ilmapuntarin ja suuntaansa arpovan pikkusiskon mukaansa. Moottoriturvan, joka ilman isoveljeään istuisi varmaan vieläkin onnellisena paikoillaan ja höpöttäisi. Loputon höpöttäjä puolestaan kiskoi myös puheessa viiveellä kehittyvän jukuripään mukanaan siinä, missä jukuripää on opettanut pikkusiskonsa sukeltamaan sohvalta alas pää edellä ilman fyysisiä vahinkoja. Usein huomaa virheellisesti ajattelevan, että meillä on kaksi saman ikäistä ja tasoista lasta. Kolmanteen on hieman enemmän ikäeroa, mutta ei kolmas tunnu jäävän jalkoihin, vaikka jää jalkoihin. Kirjaimellisesti. Jesperin ja Jessikan puolet tasaisesti, ettei pysty sanomaan kumpaan tulee. Kaksonen, joka luovii taitavasti jokaisen ihmistyypin sydämeen ja kummankin sisaruksen välissä. Tuosta vasta ensimmäistä vuottaan taittavasta ilopilleristä ja mielenliikkeiden maestrosta tunnistaa kummankin isomman sisaruksen. Erehtymättä.

Rikomme Tiinan kanssa varmasti jokaista biologian todennäköisyyttä. Vihertävän ruskeista ja harmahtavan sinisistä silmistä on syntynyt kolme täysin kirkasta sinisilmää. Kahdesta tummasta jakautunut kolme vaaleaverikköä lasta. Ruskean ja tumman pitäisi olla dominoiva ja näin ollen todennäköisempi lopputulos, sillä geenit ovat 50-50. Jokaisella kauniit ja suuret silmät. Vilkkuvat ja flirttailevat. Niin samanlaiset ja silti erilaiset. Jokaisen vartalo muistuttaa toistaan ja mitä neuvolakortteja katsoo, ovat lähes samankokoisia yhtä vanhoina. Vaikkakin syntyivät hyvin erikokoisina. Yhtä erikoisesti kasvaneet. Pää ensin ja liian iso. Jokaisella. Vartalo kasvaa perässä pään mittoihin vuoden sisään. Jokaisella.

Kolme mestariteosta. Jokainen vasta alussa. Tyhjänä tauluna. Kirjoitan kuvauksen jokaisesta erikseen, osittain palauttaakseni mieleeni niitä asioita, mitkä ovat itkettänyt ja naurattanut. Oma tapa muistuttaa itselleen, että jokainen on yksilö. Omine pikku oikkuineen. Ne ovat myös mitä suurimmalla todennäköisyydellä hauskaa luettavaa.