(17.1.2019)

Jesper, keväällä 4 vuotta, on meidän perheemme esikoinen. Vanhin ja ainakin vielä viisain lapsista. Voimakkain. Ellei muuta niin ainakin vitsikkäin. Omasta mielestään. Oman elämänsä hupiukko.

Nyt kun unirytmi ollaan saatu vihdoin kuntoon ja poika saa tarpeeksi unta, alkaa hänestä kuoriutumaan sellaisia puolia, mitä ei olla aikaisemmin nähtykään. Väittää vasenta jalkaa oikeaksi ja päinvastoin. Nauraa räkättää räkäisesti päälle. Liikennevaloissa on sininen valo ja punaisella saa mennä. Jälleen räkäinen nauru. En tiedä, mikä siinä on niin hauskaa enkä sitä, ottaako mitään oikein vakavasti.

On sanottu, että joku on hyvä jossain ja toinen on jossain muussa. Ihmiset tekevät sitä, mitä osaavat. Yksi ärsyttävämpiä puolia on, että Jesperin ei tarvitse harjoitella mitään. Kun hän oppii sen, hän on mestari. Muut tekevät mitä osaavat, Jesper tekee mitä haluaa. Ärsyttävintä siinä on se, että Jesper on vielä hyvä siinä mitä tekee. Hän ei kuitenkaan välitä, onko hyvä vai eikö ole. Hän vain silmin nähden nauttii, kun saa tehdä. Kun viitsii ja jaksaa tehdä. Hän on mieluummin palveltava yksilö kuin omatoiminen. Pitkään luulimme taaperovaiheessa, ettei hän osaa lusikkaa käyttää, kunnes löysimme hänet koiran vesikipolta lusikka kädessä ja pisaraakaan tiputtamatta joi lusikalla koiran vedet.

Oman elämänsä Gannicus, gladiaattori. Kuolemaa uhmaten kiipeää sohvan selkänojalle ja tiputtautuu alas mitä ihmeellisimmin tavoin. Milloin pää edellä ja milloin selkä. Talon rappukäytävässä kiipeää pitkin portaita vain hypätäkseen alas. Välillä pyörähtäen ilmassa samalla ympäri. Se ärsyttävä tyyppi, joka kaikkea mahdollista halveksuen on hyvin valovoimainen ja hurmaava yksilö.

Huolimatta siitä, että Jesper on hyvin vilkas, ja nykyään myös puhelias, ei hän ole ilkeämielinen tai julma. Ei tarkoituksella jyrää ketään eikä piruuttaan kampita. Hänen jalkansa vain juoksevat ja se on, mitä hän on. Kiharat hulmuavat ilmavirrassa, kun jätkä singahtaa suuntaan, jos toiseen. Silmissä pilkettä ja hampaat rivissä hymyillen. Intuitiivinen ja herkkä. Piirteet, mitkä jäävät usein jalkoihin. Kirjaimellisesti. Peittyvät alle kirkkaan sinisten silmien tuijottaessa ja valkoisen hammasrivistön vilahtaessa, kun jätkä viljelee kieroutunutta huumoriaan räkättäen omalle jutulleen. Yksi väärä sana väärään hetkeen. Yksi väärä sana väärältä ihmiseltä ja saattaa olla, että tuon pienen vaahtosammuttimen luottamus on harpannut vuosien päähän.

On ihanaa, että lapselle on suotu hyvät motoriset lahjat harjoituttaa itseään. Vielä ihanampaa on se, että Jesperillä on sellaiset puitteet elämällään, että hän saa juosta ja hyppiä. Sen lisäksi, että hän on vilkas ja nopea liikkeissään, ei tuossa kauniissa kuontalossa ole jälkeäkään vilkkaudesta. Lähes virheetön iho. Moitteeton kuontalo. Päiväkodin alkamisen myötä odotimme Tiinan kanssa ensimmäisen puoli vuotta soittoa töihin tai kotiin, kuinka jätkä pitää viedä paikattavaksi. Tuota soittoa ei kuulunut.

Horoskooppinsa lähes kirjaimellisesti ottava luonnikas, härkä. Sitä, mitä ei sanota suoraan, toisin kuin ravulla, härkä on ilmapuntari siinä missä rapukin. Se intuitiivinen mittari, jonka mukaan voisi asettaa kellon lyömään. Tai sydämen. Väkivahva, fyysinen, vakaa kallio ja nautiskelija. Pohdiskelevalla ja filosofisella tavalla herkkä jukuripää.

Iloinen hupiukko, elämänsä Gannicus. Tekee mitä mielii eikä jää murehtimaan liiaksi. Jatkuvaa läsnäoloa vielä vaativa poika osaa olla yhtä suuressa määrin ärsyttävä kuin on hurmaava. Itsepäinen jäärä, joka hukkuu elämäniloon ja herkkyyteen. Minun esikoiseni. Isin poika. Sarvien kalisuttamiselta ei olla eikä tulla välttymään. Kaikki taistelut, tappelut ja kiukuttelut unohtuvat, kun illan tullen väsy iskee ja tuo elämänsä suuri pieni mies kaivautuu isin kainaloon niin syvälle, ettei sieltä pois pääse. Ei ilman apua. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s