Samasta puusta rapu

(21.1.2019)

Itsepäinen, oman tahdon omaava prinsessa. Papan pohjanmaalainen veri eksynyt liian suuressa määrin tyttöön. Tyttöön, joka toteuttaa Rocky Balboan elämänfilosofiaa liiankin kirjaimellisesti. Ei se kuinka kovaa lyöt vaan se, kuinka monta kertaa kestät iskuja ja nouset ylös. Nuo sanat kumisevat päässä, kun seuraat Jessikan nousevan jaloilleen liukkaalla jäällä jo sadannetta kertaa ja yhä uudelleen hän mätkähtää maahan. Tai kun hän tekee kymmeniä kertoja samaa palapeliä uudelleen ja uudelleen, kunnes se menee hänen mieleisellään tavalla oikein. Auttaa ei saa.

Verbaalisesti todella lahjakas prinsessa. Ei ole hetkeäkään hiljaa. Iltaisin sängyssä, kun sanottava loppu, hän kertoo sen. ”Mulla ei oo asiaa” vain kaikuu muutoin hiljaisessa kämpässä. Toistuvasti. Kuin rikkinäinen levy, joka jää junnaamaan yhteen kohtaan. Ennen tuota lausahdusta huoneesta on kuulunut jokainen laulu, minkä tyttö on tiennyt. Laulettuna putkeen. Tytössä on hieman isänsä vikaa, puhuu jopa unissaan.

Fyysisesti Jessika ei varmaan liikkuisi vielä minnekään, vaikka ikää on jo 2 ja puoli vuotta. Veljen seura vain on tarttunut eikä meidän prinsessamme voi jäädä veljeään huonommaksi. Seuraa ja toistaa kaiken, mitä veli tekee. Valitettavan usein prinsessan kuontalo on saanut kantaa seuraukset. On lommoa ja pientä vekkiä. Jessikan takia päiväkodistakin on soitettu. Mikään ei kuitenkaan estä tyttöä yrittämästä.

Omatoiminen ja määrätietoinen, joskin todella ailahtelevainen, pienen naisen alku. Jo syöttötuolissa pienenä ei saanut ruokaa syöttää. Menit antamaan väärällä hetkellä ja kaikki oli koiran. Käsi kävi nopeammin kuin ehdit väistämään lentävän lautasen ja mukin tieltä pois. Syöminen loppui siihen.

Tulisieluinen prinsessa ei aina ole yhtä hymyä. Ei aina ole yhteistyökykyinen. Kukaan ei kuitenkaan jää kylmäksi, kun neiti kesäheinä päättää avata sydämensä jollekin. Itsepäisessä tuittupäässä on jotain todella valloittavaa, kun hän sulattaa omat muurinsa. Ilmeikäs ja tunteikas tyttö. Kun portit on auki, niitä ei enää suljeta. Todellinen luonnehoroskooppinsa edustaja, rapu. Rapu vailla vertaa. Vielä kun nautit hänen saavutuksestaan, saat osaksesi hänen kuolettavan katseensa ilman näkyvää syytä.

Ei ole tilannetta, mitä tämä tyttölapsi ei aisti, punnitse ja tuomitse. Joko hyvään tai pahaan. Itsepäisyydessään hän on oiva vastus yltiörehelliselle härälle, joka yrittää ajaa voimalla yli. Se ei onnistu siinä, missä rapu voi vaikuttaa asiaan. Sivulle, sivulle, eteen ja taakse väistöt, sitkeydellä kimppuun ja tunteet moninkertaistamalla rapu voi saada ylilyöntiaseman vastustajaan nähden. Tässä tapauksessa joko vanhempiin tai sisaruksiin. 

Kiitän onneani, ettei tämä ole meidän ensimmäinen eikä viimeinen. Kiitän onneani, että härkä kaikessa jukuripäisyydessään opettaa ravulle jotain, ja rapu härälle. Ei tuhat kertaa riitä kahteen vuoteen, kun kaikessa tuskassani olen tiuskaissut jatkuvan inttämisen seurauksena maidon pöytään ja saanut kiitokseksi täysin vilpittömän lauseen: ”Kiitos isi.” Ajettuaan äitinsä lähes raivon partaalle, juuri ennen viimeistä tuuppausta, hän ilmoittaakin sädehtivästi hymyillen ”Äiti, olet kaunis”. Alimman helvetin palvelijasta jumalaiseksi olennoksi alle silmänräpäyksen. Ei voi kuin mennä itseensä, tutkia sisintään ja rukoilla, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Sanotaan, että jokaiselle vanhemmalle on annettu lapsi kasvattaakseen vanhempia. Omalla kohdallani kaksi ensimmäistä on ollut napakymppi. Täysin eritavoin, mutta yhtä osuvasti.