Samasta puusta kaksonen

(24.1.2019)

Koira nukkuu rauhassa keittiön pöydän alla ja muut ovat nousseet pois pöydästä. Koira säikähtää, nousee ylös hätäisesti ja säntää pois tilanteesta. Jiia on tarranut tiukasti koiran tassuun kiinni. Ei murise, ei ärähdä, ei näytä hampaita, ei tee muuta kuin poistu tilanteesta. Satuin huomaamaan ja jäin kauhunsekaisen tuntein sydän pysähtyneenä katsomaan, kuinka tuo elämänsä haltuun ottava, oman tilansa luova tytönalku puskee päällään härän tavoin kohti koiran jalkoja. En tiedä mikä pelasti tytön koiran kynsiltä tai tallotuksi tulemiselta, mutta niin hän vain pelastui.

Kerta ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen. Koira ei ole kuitenkaan ainut, ketä meidän nuorin ilopilleri kohtelee kaltoin. Olen antanut hänelle lempinimen vauzilla, sillä iltaisin kun vanhemmat lapset rauhoittuvat, hän käy vuoron perään huudattamassa vanhempia sisaruksiaan. Kyllä. Alle vuoden ikäinen ja kiusaa jo isompiaan.

Nuorin lapsista tulee olemaan minulle läheisin horoskooppimerkiltään, sillä kasvoin lapsuuteni kaksosen kanssa. Meidän elo oli vaikeaa ja välillä jopa mahdotonta, mutta loppujen lopuksi, meistä molemmat oppivat ymmärtämään toisiamme ja enemmän kuin mitään muuta, kaipasimme toistemme hyväksyntää. Vuosia meni välillä välissä, mutta se ei koskaan tuntunut hidastavan tai varjostavan seuraavan kerran kohtaamista. Saimme onneksi kuitenkin mukavat viimeiset muistot, joita minä vielä kannan sisimmässäni. Olen myös avoliitossa kaksosen kanssa. Ja nyt minulla on kaksoslapsi.

Kun luen omaa oinaslapsen kuvausta ja vertaan sitä kaksoslapseen, huomaan asioiden sekoittuneen. Ymmärrän sen, mitä itse olen ja mitä olen omaksunut kaksosesta ja näen, mitä veljeni sai oinaalta enemmän tai lisää. Kun suhteutan oman elämäni lapsiini, en osaisi kuvitella parempaa kolmikkoa. Heistä jokainen täydentää toistansa. Mutta se, miten Jiia ottaa sisaruksensa, on jotain aivan käsittämätöntä. Kumpainenkin, Jesper ja Jessika, käyvät pelleilemässä Jiian naaman edessä. Molemmat, Jesper ja Jessika, poistuvat naama virneessä, nautinnollisessa hymyssä tyytyväisenä itseensä Jiian räkättäessä taustalla. Jopa Jeeveli, tuo ylväs saksalainen sotilas, käy tarkastamassa tilannetta säännöllisesti.

Malttamaton, aktiivisesti liikkeelle lähtevä maailman tutkija. Tylsistyy asioiden ollessa paikallaan. Kaipaa tapahtumia ja ihmisiä ympärilleen, ei viihdy hetkeäkään yksinään huoneessa. Raivostuttavuudessaan rakastettava lapsi. Ei jätä ketään kylmäksi eikä huomiotta. Ei valita turhasta, sillä kova tai huono huomio on huomiota. Jesper ja Jessika kohtelevat tahattomasti kaltoin häntä, milloin tönivät kumoon vahingossa ja milloin kaatuvat päälle. Pahimmilta vaurioilta ollaan selvitty toistaiseksi. 8 kuukautta vanha ja on hakenut jo pystyasentoa viimeiset viikot niin vimmalla, että kymmenen kertaa katolleen päädyttyä ei hiljennä vauhtia. Hänellä on kaksi samanlaista mallia. Täysi ja Tuho. Moottori ja Turpa. Umpi ja Solmu. Heihin viittaavia yhdyssanoja on lähes loputon määrä, mutta täysin kohdalle osuvia ei. Aina jotain jää sanomatta. Ehkä kaksoslapsi on se, mitä nuo kaksi tuittupäätä tarvitsevat löytääkseen sisäisen harmonian.

Lapsen, mikä tasapainoilee kahden vanhemman ja kahden sisaruksen välissä. Lapsi, mikä ottaa jokaisen huomioon niiltä osa-alueilta, mikä on kulloinkin kenellekin ominaista. Lapsen, mikä osaa nauraa. Ei valita turhasta. Naurunappula, joka irrottaa hymyn vannoutuneimmankin jyrmyn naamalta. Toistaiseksi on lähes mahdotonta sanoa, mitä hän on, kun saavuttaa Jessikan tai Jesperin tämänhetkisen iän. Kiire on kova. Merkit ovat ilmassa ja ne lupaavat isille kiireisiä päiviä, pikaisia spurtteja ja lisää harmaita hiuksia.