Lakkoileva hiukkanen

(24.10.2018)

Jokaisen yrityksen sydän on sen työntekijät. Tunnolliset, innokkaat, reippaat, rehelliset ja avuliaat työntekijät. Jokainen yritys voi hyvin, kun veri kulkeutuu jokaisen ääreiskierron äärimmäisiin kolkkiin. Yritys voi hyvin, kun työntekijät voivat hyvin ja niitä on riittävästi. Minä olen se yksi hiukkanen tuhansien muiden joukossa. Sinä olet yksi hiukkanen tuhansien joukossa. Olimme sitten eri työpaikalla tai samalla. Jatkossa puhun kuitenkin johtavasta turvallisuusalan yrityksestä, joka lakkoilee. Tarkemmin vielä oman yksikköni valossa. Yrityksenä katkaista tehokas verenkierto jokaiseen sopukkaan.

Sydämen lisäksi toimivassa kokonaisuudessa on kaksi kättä ja kaksi jalkaa sekä yksi pää. Verenkierto kulkeutuu vasempaan käteen ensimmäisenä, missä työntekijät toimivat. Se on suorittavan osan haara. Toteuttava yksikkö, missä asiakkaan tilaus saa vastinetta rahalle. Vasemmalla kädellä toimitaan. Useimmat meistä tekevät parhaansa. Tekevät kaikkensa. Kenenkään priimaa se ei aina välttämättä ole, mutta jokainen solu joutuu taistelemaan itseään vastaan ja päättämään, jaksaako kävellä kaukaisimmalle ovelle tai nousta viimeisen kerroksen rapun tasanteelle. Tarkastaa aina samat asiat, jotka poikkeuksetta ovat aina kunnossa. Meitä on paljon ja toimimme vuorokauden ympäri, pysähtymättä. Jatkuva olanyli valvominen ei onnistu, tai meillä olisi tuplamäärä työntekijöitä, joista puolet vain kyttäisivät tekemisiä jokaisella askeleella. Priima on sitä, että ylittää itsensä ja voittaa mukavuudenhalunsa, laiskuutensa ja hoitaa asiat, kuten on luvattu. Ruokitaan käden jokainen sormi tuoreella verellä ja viedään kaatuneet sotilaat lepäämään. Ja asiat pyörivät omalla painollaan, kenenkään huomaamatta mitään.

Vasemmasta kädestä pääsemme vasempaan jalkaan, mikä kuvastaa niitä työvälineitä, mitä vartijoilla on käytössä. Meillä puhutaan siis autosta, työkengistä, haalarista, lampusta, kaasusta, telarista, puhelimesta ja radiosta sekä laitteesta, millä pystymme todentamaan, missä kuljemme ja mihin aikaan. On ensisijaisen tärkeää jokaisen askeleen kohdalla, että tämä haara on tarkasti kunnossa. Pahimmillaan meidän henkemme voi olla siitä kiinni. Enkä välttämättä tarkoita sitä, että joku kävisi päällemme. Saatamme lampun reistaillessa puolihuolimattomasti astua vaikka monttuun työmaalla. Kuten vasemman käden toiminta, on vasemman jalan toiminta turhaa ilman puhdasta, hyvää verta. Asioiden täyttämistä ja liikkeelle laittoa. Ei ne maiharit itsestään liiku tai auto aja ilman kuljettajaa. Hyvä veri osaa käyttää taiten ja tarpeen mukaan jokaista työvälinettään, vaikka työväline ei olisi kyseiseen asiaan tarkoitettukaan. Kuten murtautumista porttikongin läpi sisäpihalle auton varoituskolmionkotelolla. Varsinainen McGyver.

Mistä pääsemmekin kulkemaan sujuvasti nivusten läpi oikean puolen ulokkeeseen eli jalkaan. Siellä makaa olosuhteet. Niin itsestä riippumattomat kuin riippuvaisetkin. On kurjaa säätä, kylmää säätä, märkää säätä. Liian kuuma ja tukala. Ne ovat itsestä riippumattomia, aivan kuten kesän valoisa ja lämmin ja talven kylmä ja pimeä. Nuo samat, valoisa ja pimeä, sopivat kuvaamaan myös meidän työporukkaa ja yhteistä tiimihenkeä. Meillä on piirit jaoteltu alueittain ja sen piirin alue, missä työskentelen, on mielestäni ollut aina tiivis ja yhtä köyttä vetävä. Tähän asti. Enemmän kuin muilla alueilla. Lakko on myös olosuhde, johon pitää osata suhtautua olosuhteiden vaatimalla tavalla.

Oikeaan käteen siirryttäessä äsken mainitsemani yhteishenki korostuu. Siellä korostuu myös kaikki tekeminen, mikä on omien pakollisten hommien lisänä. Osan näistä pystyisi hyvin sijoittamaan toisiinkin ulokkeisiin, mutta nyt ne ovat tässä. On tiettyjä yleisessä käytössä olevien työvälineiden huoltotoimenpiteitä, kuten auton tankkaus tai pissapojan täyttäminen. Myös tahallisesti herkkien työvälineiden rajun käsittelyn välttäminen on ylläpitävää huoltotoimintaa. Kun se ei kaikilta yksinkertaisesti vain onnistu. Hälytystehtävät kuuluvat myös tähän raajaan. Vaikka se tehtävä ei varsinaisesti kuuluisi sinulle, voit sen silti hoitaa omien tehtävien ohelle, jos on aikaa ja/tai olet lähellä. Tämän raajan tekeminen on niin sanottua vasemmalla kädellä tekemisen vastakohta eli erotellaan jyvät akanoista. Tämä on se mittari, mikä mittaa ammattitaidon ja toisista välittämisen. Ei ole kiva antaa seuraavalle autoa, jossa bensavalo palaa. Voin kertoa, ettei sellaisella töihin lähteminen ole kovin mukava tunne.

Lopulta palaamme takaisin sydämeen. Takaisin lähtöpisteeseen. Siellä siirrymme pieneen verenkiertoon, jossa tuuletumme keuhkoissa ja lataamme itseemme raikasta happea ja poistamme turhan hiilidioksidin ja kuona-aineet. Tämä kuvastaa työstä irtautumista, vapaa-aikaa ja omien akkujen lataamista. Kun kaikki on tasapainoissa, toimii organisaatio, yritys, firma tai pelkkä ihminen kuin junan vessa. Ilman tekosyitä tai verukkeita. Parasta tässä on se, että kun se toimii todella hyvin, ei oikein kukaan tiedä, miksi se toimii. Toimimattomuuteen löytyy sitten sormenosoittajia ja jokainen tietää, miksi mikään ei toimi. Kun tästä tasapainoilusta puuttuu yksi tärkeä elin, missä kiepahtaminen on enemmän kuin vitaalia, tilanne on kuin junan vessa ilman tyhjennyspoljinta. Ja sen viimeisen, mutta tärkeimmän jätin viimeiseksi.

Viimeinen uloke on kaiken hermottaja. Kaiken olevaisen mahdollistaja. Se antaa käskyjä ja tulkitsee palautetta. Taukoamatta. Ilman sitä me emme toimisi. Eikä yritys. Mutta ellemme me ruokkisi sitä, sillä ei olisi elinmahdollisuutta. Kyse on meidän pääkopasta. Nupista. Komentokeskuksesta. Niin yksittäisellä ihmisellä kuin isolla yrityksellä. Se, mitä pääkoppa symboloi yritysmaailmassa, on riippuvainen siitä, miten meidän pääkoppa sitä katsoo. Se on kuitenkin toimivan yrityksen elinehto. Ollessani vain tavallinen työntekijä, lähes yksin tämän asian kanssa, katson pääkopan kertovan oman yksikköni johtamisesta. Se voi myös tarkoittaa koko organisaatiota maailmanlaajuisesta tai vain Suomen osalta. Eikä sen tarvitse olla yritysmaailmassa jotain isoa. Sillä voidaan tarkoittaa myös yksittäisen työntekijän ymmärtämistä yrityksen intressejä ja sen tulkintaa. Joka tapauksessa komentokeskuksen rooli on iso.

Myönnän, että lakkoilu sai minut kirjoittamaan tästä. Myönnän, että lakko sai myös vertauskuvan aikaiseksi. En voi ymmärtää, kuinka joku sahaa omaa kättään irti tarkoituksellisesti. Olen todella harmissani ja pettynyt siihen, että olemme lakossa. Ja siihen, ettemme kaikki lakkoile. Lakko on haitallista jokaisessa mahdollisessa näkökulmassa, tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin. Se ei ole tavoiteltavaa. Lakon vahvuus kuitenkin piilee siinä, ettemme leikkaa yhtä uloketta irti, tyydy sen puuttumiseen, vaan pysäytämme koko koneiston. Usein päättävät tahot saattavat olla niin korkealla päänupissa, että unohtavat meidät pienet verihiukkaset. Suhde on kuitenkin symbioottinen, jossa molemmat osapuolet hyötyvät toisistansa, jopa tarvitsevat. Suhteen pitää olla tasavertainen, ainakin omalla tahollaan. Hyvin toimiva yritys on yhtä tehokas, kuin heikoin verihiukkanen. Heikoin verihiukkanen toimii kuitenkin hyvin järjestetyssä organisaatiossa tehokkaammin kuin huonosti organisoidussa organisaatiossa. Parhainkaan hiukkanen ei pysty toimimaan, jos verisuonet ovat kalkkeutuneet. Sekä pääkoppa että sydän ovat elinehto kaikelle toiminnalle eikä toista ole ilman toista. Kaikki kuitenkin tietävät verenkierron, kuka muistaa verihiukkasen. Verihiukkasen olemassaolo muistetaan vasta, kun se lakkaa tekemästä työtään. Niin kuin ihminen, jonka happiarvot laskevat, myös yritys hiipuu, kun hiukkanen ei hoida hommaansa. Ihminen tarvitsee lisähappea, ehkä elämäntapojen muutoksia. Niin myös pieni työntekijä-verihiukkanen. Muutoksia, jotta hän kokee olevansa arvostettu. Sen muutoksen joskus vain mahdollistaa se, ettei verihiukkanen tee työtään.

Olen yksinkertaisesti vain pettynyt tällä hetkellä. Takki aivan tyhjä. Olen pahoillani, että otan rikkuroinnin, kuin se olisi suora loukkaus itseäni kohtaan. Tiedän, ettei se ole. Olen syvästi pahoillani. Siitä, että se tapahtui ja siitä, etten osannut odottaa tätä omista vertaisistani.