Vapaa tahto

(2.6.2019)

Jumalan antama vapaa tahto. Meille annettu. Meille ihmisille. Vapaa tahto päättää, mitä teemme ja mitä haluamme. Vapaa tahto rajoittaa sitä, mitä olemme valmiita tekemään impulssiemme eteen. Vapaa tahto päättää, mitä haluamme näyttää. Vapaa tahto, kenelle haluamme näyttää. Vapaa tahto valita nähdä tai olla näkemättä.

Älkää pelästykö, sanoin ilmestyessäni teille. En ole uskonnollinen. Itseasiassa en ole oikein koskaan tuntenut kuuluvuuden tunnetta minnekään. En varsinkaan ole tuntenut kuuluvuutta jumalalliseen läheisyyteen tai tarpeeseen uskoa siihen. Olin kiinnostunut uskonnosta todella voimakkaasti nuorena rippileiri-ikäisenä ja sain kuin sainkin kipinän. Tuon alkavan kipinän tukahdutti jokainen käyty keskustelu uskonmiehien kanssa. Jokainen saarna tai messu. En kuitenkaan koe olevani ateisti. Uskon johonkin, mutta sitä ei liene määritelty, mitä se on tai miten se tapahtuu.

Olen enemmän ehkä darwinismin kannattaja. Evoluutio karsii heikot ja vahvat selviävät. En kuitenkaan täysin. Alkuperäiseen ajatukseen vapaasta tahdota me emme ole täysin vapaita. Ihminen, kuten kaikki muukin elollinen, on tiiviisti oman rakenteensa vanki. Me ihmiset olemme vain hyvin kehittyneitä apinoita. Toisin sanoen eläimiä, mitä ohjailee sekä tietoinen – että tiedostamaton mieli ja primitiiviset vietit. Halu selvitä hengissä. Tarve kuulua laumaan. Kyetä lisääntymään. Se, miten sen teemme tai mitä olemme valmiita sen eteen tekemään, on oman vapaan tahdon seurausta.

Miksi minä mietin näitä asioita? Pelkästään jo vapaan tahdon pohtimiseen hyvistä ja huonoista puolista saisi upotettua useamman illan ja loputtomat näppäilyt kannettavalla. Punnitsemista vapaan ja näennäisesti vapaan tahdon välillä sekä puhtaasti vastakkain asettelu vastakohtaisten näkemysten kanssa, saisi kirjoitettua niin pitkän tekstin, etten edes minä jaksaisi lukea omaa tuotostani. Syy, miksi minä mietin näitä ja miksi mietin näitä omalle kohdalleni, johtuu jälkikasvusta, joka minun pitäisi pystyä valmistamaan ja valmistelemaan maailmaa varten.

En tiedä, olenko minä ainoa, joka miettii näitä. Olenko minä ainoa, joka painuu syvälle itseensä tarkastellakseen menneisyyttään, historiaansa, kokemiaan kohtaloita ja niiden herättämiä tunteita. Minua rehellisesti pelottaa aivan helvetisti. Minä opettajana. Suurena johdattajana. Idolina, jota lapseni ihannoivat. Ja lapset jumaloivat. Lapset rakastavat ehdoitta ja uskovat siihen pitkään eikä sille voi mitään. Ja se on pelottava ajatus.

Pelottava, sillä jokainen teko, sana, esimerkki ja tiedostamaton mielipide imeytyy lapseen. Jokainen sanaton ele, kuinka olematon tahansa, tarttuu lapseen, kasvaa lapsessa ja puhkeaa kukoistukseen. Meillä jokaisella on ajatuksia, joiden emme halua tarttuvan lapseen. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä suuremmaksi istutetut siemenet kasvavat. Lapsi ehkä tulee maailmaan tyhjänä tauluna, mutta ei pysy sellaisena kovin pitkään. Ei, en usko, että äidinmaidon kautta imeytyy syvimmät oivallukset tai julmimmat ajatukset. En usko myöskään, että imettämällä saa lapsen kuulemaan hyvät ja puhtaat ajatukset sellaisenaan. Lapsi opetellessaan puhumaan ilman kieltä, hän lukee kaiken muun. Jokaisen eleen, ilmeen, äänenpainon, tunnetilat ja läheisyyden tai sen puutteen. Tuo taito häipyy tietoisen mielen kehittyessä ja kehittäessä yhteisen kielen tyhjästä. Vain esimerkin voimalla oppii puhumaan ja ymmärtämään sanojen merkityksiä. Kyky lukea ja ymmärtää sanatonta viestintää hiipuu taka-alalle kielen kehittyessä, mutta ei häviä. Vasta aikuisena tai sen kynnyksellä verbaaliselle ulosannille annetaan diktatuuri. Kynä on miekkaa mahtavampi.

Vastuun taakka pelottaa. Minä annan esimerkin omille lapsilleni, kuinka kohdellaan toista. Esimerkin siitä, kuinka käyttäydytään kunnioittavasti toista sukupuolta kohtaan, rakkaitaan kohtaan. Esimerkin siitä, kuinka pienenkin ihmisen mielipiteellä on väliä. Esimerkin siitä, kuinka meistä jokainen on samanarvoinen ja yhtä tärkeä. Kuinka opetan olemaan läsnä. Kuinka annan esimerkin siitä, miten toisia ei kohdella. Kuinka olen vähättelemättä, loukkaamatta tai rakkaudeton.

Minä, jos kuka tiedän, etten ole lähellekään se ihminen, jonka lapseni ansaitsisivat. Kuinka olen vain rikkinäinen ja epätietoinen siitä, mitkä ovat niitä aseita ja suojamuureja, joita lapseni tulevat tarvitsemaan omalla polullaan. Mitkä ovat niitä rajoja, joita joudun vetämään omien johtopäätöksieni mukaan lapsiani koskien, ilman että heillä on sanavaltaa tai minulla täyttä tietämystä asioiden oikeasta laidasta. Kuinka suojelen pienokaisiani sydänsuruilta, tuskalta ja siltä, ettei heidän isänsä olekaan supersankari. Toisaalta, miksi haluaisin. Se, että lapseni uskaltaisivat syöksyä päätä pahkaa, tehdä vääriä valintoja, rakastua, olla äkkipikaisia ja ennen kaikkea sitä, mitä ovat. Isänä olemisen tarkoitus ei ole muokata lasta meitä miellyttävään muottiin vaan tarjota hänellä mahdollisuus tulla juuri niin suureksi ja hienoksi, kuin pystyy. Vastuussa opettaa lapsensa pitämään kiinni omasta itsestään ja arvostamaan omaa ajatteluaan. Minä isänä ja toisena vanhempana, olen vain turva-aita jyrkässä kaarteessa ja tukiverkko nuoralta tippuessa. Kolhuja ei voi välttää, eikä se ole tarpeellista.

Vapaa tahto. Meille annettu. Ajatteluumme vaikuttaa paljon asioita. On sosiaalista elämää ja sosiaalista verkostoitumista. On työyhteisö, kaveripiirit, harrastukset, suku, sisarukset ja rakkaudet. On yhteiskunta ja uskonto. Primitiiviset vietit ja geeniperimä. Meille kaikille on jaettu sattumanvarainen käsi, joka sanelee pitkälle elämäämme. Emme voi vaikuttaa omaan geeniperimään tai kulttuuriin, jonne synnymme. On kuitenkin yksi asia, mikä on puhtaasti sama jokaisella. Olimme kasvatettu rakkaudella, manipuloinnilla, kylmyydellä tai pelottelulla. Me voimme päättää, mitä siitä otamme taskuumme. Mitä me teemme meille jaetulla kädellä. Meillä jokaisella on vapaa tahto. Vapaa tahto valita, niin kuin valitsemme. Se ei ole pakotettua, vaikka siihen pystyykin vaikuttamaan. Luota itseesi. Loppujen lopuksi se on kaikki, mitä meillä on.