Rakkaimmilla ei ole hintalappua, kun ostettavissa on maine ja kunnia

(18.4.2020)

”Kiva kuva”

”Ihana oot”

”Ootte super”

”Ihanat te”

Näitä lauseita sosiaalinen media pullollaan. Vailla tarkoitusta, vailla tunnetta. Vielä parempaa, jos kommentoijat ovat omista boostausryhmistä, joissa boostataan toisten julkaisua ja nostatetaan sitä.

Avauduit juuri elämäsi suurimmasta tragediasta, pistit kuvaksi kaihoisimman otoksen itsestäsi ja joku tulee sanomaan ”Hei, ihanat hiukset sulla”. Luen ajatuksella läpi jokaisen kuvatekstin, mutta myös muiden kommentteja. Jokaisen tällaisen kohdalla tekisi mieli kommentoida, että niinhän tuo somettaja on upee, mutta jos sulla ei o mitään sanottavaa, ole hiljaa. Ne neljä sanaa, jotka algoritmeihin vaikuttaa, ei lämmitä yhtään julkaisijaa. Toisin kuin yksi sydänemoji olisi lämmittänyt, mikäli et sanottavaa keksi.

Tykkäykset, jotka hipoo jo tuhansia ja taas tuhansia. Olen nähnyt kuvia, jotka ansaitsevat tykkäyksensä, mutta myös monia, joista paistaa läpi vain tyhjä kuori. On bottia, on ostettuja seuraajia, on ohjelmaa, joilla saat julkaisuillesi tykkäyksia, joko olemattomilta ihmisiltä jonkun nörtin koodauksen tuloksena, tai jopa oikeilta ihmisiltä. Sen aitoudesta on turha kiistellä, ellei sitten Tin Lin Vin itämailta olekin juuri hakenut hästäggiä äiti ja oikeasti tykkää sun jutusta.

Todellinen tunne näiden takana on vain omaa egoamme hivelevä hetken huuma. Jonka kehitit itse. Mitään muuta ei jää käteen. Menet nukkumaan onnellisena sadoista tykkäyksistä ihmisiltä, joille et merkitse mitään? Joille juttusi ei merkitse mitään? Voin kertoa, että onnellisemmin nukuin yhdestä tykkäyksestä, joka tuli minulle somemaailmassa tärkeältä ihmiseltä.

Seuraajamäärät ei kerro kaikkea. Seuraajat, jotka seuraavat vain koska olit ringissä, muutkin seuraa tai olet jäänne jostain muusta yhteydestä, eivät määrittele sinua somettajana. Tykkäykset ei kerro kaikkea. Kuinka moni teistä klikkaa sydäntä, sen tarkemmin lukematta tai katsomatta kuvaa tai asiaa? Ihan yhtälailla ihmiset painaa tykkää sulle, välittämättä mitä ja miksi yrität sanoa.

Vaikuttaja. Somevaikuttaja. Uh ja ah, mikä hieno sana. Eikö? Mä olen somevaikuttaja. No mä en oikeesti ole. Olen tutkimusten mukaan väliinputoaja ikäluokassani, jossa 15-25 vuotiaat olivat sitoutuneimpia vaikuttajiin, kun taas 55+ ikäiset vähiten. Eli olen siinä ”joka kolmas vaikuttajan postaus vaikuttaa mielipiteisiini”.

No ei, asiaan. Vaikuttaja. Vaikuttajalla on valta vaikuttaa mielipiteisiin politiikasta, ympäristöasioista, ilmastopolitiikasta. Vaikuttaja voi vaikuttaa seuraajansa opiskeluun, ammatinvalintaan, vaaleihin. Aika vastuu yhdelle vaikuttajalle. On nähty vaikuttajien nousuja ja tuhoja. On niitä, jotka pysyy. On niitä, joille homma on tuonut hyvin vauhdikkaan alamäen, jopa järjettömät velat. Vaikuttajalla on oikeasti valtaa vaikuttaa, mutta myös suuri vastuu. Kukaan vaikuttaja ei voi kuvitellakkaan pitkää, kestävää uraa, mikäli lähtökohdat on kiillotetulla kansikuvalla, toisten matkimisella, oman elämänsä valehtelulla. Toisaalta, haluaisitko elää valehdellun vaikutuksen vastuun kantajana. Aika pettävällä jäällä, niin kuin Yö laulaisi.

Mutta silti tuo sana vaikuttaja on kulutettu niin loppuun. Lähes yhtä loppuun, kuin aito. ”Niin aito vaikuttaja”. Siinä lauseessa vasta kaikki perseellään onkin. Aito vaikuttaja. Mites epäaito vaikuttaja? Vaikuttaa epäaidosti? Eli paskankaan merkitystä. Käytännössä täysin mahdotonta elää näin ja puhua noin. Mieti sitä, jos haluat kutsua itseäsi vaikuttajaksi.

Myönnän. Olen stressannut tykkäyksiä, seuraajia, liittynyt boostiryhmiin. Ja niistä käteen jäi vain lista seuraajia, jotka ei edes vilkaise kuviamme. Ja kuinka ne vaikuttivat postauksiimme. Aloimme miettiä sisältöä aivan liikaa. Jolloin punainen lankamme katosi. Ja senhän tietää mihin se vie.

Someilluusio. Hästägginä käytetty monissa kuvissa, joissa halutaan tuoda esiin, kuinka vartalosta saadaan pienellä asennonmuutoksella minttiinsä hiottu vartalo. Pienellä vaivalla olohuoneen nurkasta tehty sisustuslehden julkaisu versus piironginpäällinen täynnä keskeneräisiä hommia, pino mainospostia ja jokunen lego. Hästäg instagram vs todellisuus. Kevyttä katsottavaa, eikö? Ja ihan kivaakin.

Someilluusiota on myös oman elämänsä kaunistelu. Valheelliset tekstit ja kuva, jonka annat ulospäin. Pidemmän päälle jatkettuna jokainen näistä haksahtaa siihen virheeseen, mihin jokainen valehtelija haksahtaa. Unohtaa, mitä on sanonut, näyttänyt ja halunnut ihmisten luulla. Puhut ristiin tapahtumia, aikoja. Joku tajuaa aina, ennemmin tai myöhemmin.

Mikä saa ihmiset valehtelemaan todellisuutta? Että olisit parempi ihminen? Olisit suosittu? Olisit osa jotain? Osa valheellista elämääsi? Se olisikin totta? Muuttuuko paska arvokkaaksi, jos siitä puhuu kultana?

Nyt pandemia-aikana on levinnyt lapsiperhesomessa leipomista, askartelua ja ulkoilua hehkuttavat stoorit ja päivitykset. Ja kaikilla on ollut niin pirun mukavaa. Mikäli yhtään vertaan tuntemiini vanhempiin, suhteutan luvun sometäydellisiin vanhempiin, niin vähintään kaksi kolmasosaa valehtelee. Jokainen vanhempi tietää, ettei sen tahtoikäisen pirkko-petterin kanssa leipominen nyt ole mikään nautinto. Saati liimata pupulle korvia, kun liimaa on joka paikassa, vähiten niissä hiton korvissa. Ei siinä, jatkakaa, niin mekin teemme. Mutta älä huijaa, kuinka vietitte nautinnollisia hetkiä liimaten höyheniä. Kuin et ikinä mitään muuta haluaisikaan tehdä. Oikeastaan toivoisit eristysajan kestävän ikuisesti. Ja kaikille niille, lopuille, jotka oikeasti nautitte siitä. Jatkakaa tekin. Se aitous välittyy kyllä kuvasta ja tekstistä.

Mitä pidemmälle someilluusiota vie, sen vaarallisemmaksi se käy. Jo mainittu valheen unohdus saa jo jonkun miettimään todellisuutta. Mutta mieti mitä se tekee sinulle itsellesi? Elät jokaisen päivän miettien yhä parempaa, upeampaa ja myyvempää kuvaa ja kirjoitusta. Olet valmis myymään perheesi, puolisosi ja lopulta itsesi. Vain ollaksesi jotain somessa. Ihmisten keskellä, jotka sanovat sinulle ”kiva tukka”, kun puhut uudesta keittiön pöytäryhmästä. Joiden mielestä on hassunhauskaa, kun solvaat puolisosi jättämiä tiskejä. Koska rakkaimmilla ei ole hintalappua, kun ostettavissa on maine ja kunnia.

Kirjoitin aiemmin meidän punaisen lankamme kadottamisesta. Aloimme kirjoittaa asioista, joiden ajattelimme kiinnostavan lukijoita. Emme mitä halusimme kirjoittaa. Tekstiä syntyi parin rivin verran ja postausta ei koskaan julkaistu. Tuntui hankalalta. Mietimme seuraajia ja tykkäyksiä. Ajatukset pyörivät sen ympärillä. Kirjoitusblokki päälle. Lopulta aloimme enemmän seurata muutamia amerikkalaisia perheitä. He tekivät kaikki suomalaisittain katsottuna hyvin erilaisella menttaliteetilla hommaa. Se tuntuikin omanlaiseltamme. Sellaiselta, kuin alun perin halusimmekin somekanaviemme ja blogimme olevan.

Kirjoittaa juuri siitä mitä sillä hetkellä päässä pyörii. Heillä on kymmeniä tai tuhansia seuraajia. He seuraavat aktiivisesti useita tuhansia. Kortit avoinna. Sosiaalisia. Ajatella, sosiaalisessa mediassa sosiaalinen. Se kun oli sen tarkoitus.

Jotenkin silmään pisti etenkin tuo seurattavien määrä. Suomessa pyritään jostain syystä pitämään oma seurattavien määrä pienenä, samalla haluten itselle tuhansia seuraajia. Mutta tähänkin pätee laki, jos haluaa saada, on pakko antaa. Miten kukaan voi odottaa, että antamatta itsestäsi mitään paitsi kuvien kaltaisen illuusion, voisit saada sitoutuneita ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa sinun ajatuksesi. Koska muutenhan tällä ei ole mitään merkitystä. Ajatuksiasi voit mennä huutamaan tyhjyyteen, jos sinua ei kiinnosta kiinnostaako ketään mitä sanot. Kenellä vaan voi olla upea mekko, upea olohuoneen matto ja tukka. Mutta löytää ihmisiä, joilla on sinulle ja sinun ajatuksillesi annettavaa. Haastavat sinua ja ajatuksiasi. Sitä on sosiaalinen media, ilman illuusiota.

Someilluusio antaa kuvan huolettomasta, työläästä, ahkerasta ihmisestä, joka pystyy tekemään työt, kodinhoidon, lastenkasvatuksen ja vielä luomaan täydellisen someuran siinä sivussa ja parisuhdekkin loistaa. Some vaatii työtä, sen tietää jokainen. Joten ennen kuin koet itseäsi vihreäksi kateudesta suosittua somettajaa kohtaan, muista ettei kaiken sen handlaaminen ole yksinkertaisesti mahdollista. Ei ilman että se aika otetaan jostain pois. Heillä on vuorokaudessa 24 tuntia ja vuodessa sama 365 päivää. Mieti sitten mihin sinun aikasi menee, kun et someta. Ja mieti jäisikö se tekemättä, jos somettaisit. Taisit saada vastauksen?