Paula Vesala

(16.9.2019)

Tosin usein käy niin, että joidenkin versioiden nerokkuus paljastuu vasta myöhemmin ja toisinaan ne eivät avaudu koskaan.

Olisi se pitänyt arvata. Paula Vesala tekee sen taas. Tällä kertaa myös hänen musiikkinsa varhainen tuotanto löysi uuden sukupolven, joka sai biiseistä enemmän irti. Joku, joka ei välttämättä ole tarttunut ajatukseen ennen kuin tarttui. Ja paljasti palasen itsestään.

Aihe kosketti myös itseäni. Liippasi läheltä ja kovaa. Suuri hatunnosto on suoritettava pohdinnoille, millaisia sisarussuhteita artisteilla on ollut. Mystisesti VilleGallella oli ainoa riipaiseva kokemus. En tosin usko julkitulon tuovan heitä kuitenkaan lähemmäs ja siitä syystä myöskään muut artistit eivät lähteneet avaamaan omien sisarussuhteiden solmukohtia. Kohtia, joita varmasti on ollut ja tulee olemaan. Kokemukset olivat ympäripyöreitä ja osa joutui miettimään sanomisiaan. Ei kauaa, mutta hetken. Sen ratkaisevan sekunnin. Ja jokainen, kenellä on sisaruksia, tietää elämän olevan joskus aika sotatanner sisarusten välillä.

Paulan ensimmäinen veto ensimmäisenä päivänä oli, pakko myöntää, aavistuksen pettymys. Tosin usein käy niin, että joidenkin versioiden nerokkuus paljastuu vasta myöhemmin ja toisinaan ne eivät avaudu koskaan. Upeaa on kuitenkin, että Vesala kaikessa lyyrisessä neroudessaan on myös taitava säveltäjä ja sovittaja. Hän uskalsi heittäytyä ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja kunnioittaa omalla versioinnillaan päivän artistia. Miettimättä sitä, mikä olisi myyvä, toimiva ja satavarmasti uusi hitti. Sen Paula osaa tehdä. Hän ei tehnyt vaan halusi kunnioittaa artistia. Hyvä niin.

Vieläkään en osaa katsoa Paulaa polkkatukallaan, mutta ehdinhän minä siihen vielä tottua. Tiedän, pinnallista. On vain vaikea katsoa, kun on tottunut näkemään asiat ja tässä tapauksessa henkilön tietynlaisena ja näköisenä. En kuitenkaan väitä, etteikö olisi ollut kiva katsoa Vesalaa. Välitöntä ja aitoa läsnäoloa. Sisäisen rauhan löytänyttä ja valovoimaista ihmistä, kenen pään sisään on kiva päästä kurkkimaan. Vaikka pään sisältä löytyy jotain niin nerokasta, ettei sitä yleensä edes ymmärrä.

Tuosta pilviin nostetusta ja kunnioitetusta artistista löytyi myös se puoli, ettei kaikki ole helppoa

Paulan tukka kuitenkin sai pohtimaan. Mikä on siellä taustalla? Usein kun ihmiset eroavat, heille ilmestyy erotukka tai uusi tyyli kokonaan. Ihmiset pääsevät tiettyyn pisteeseen, asemaan tai onnistuvat elämässä huomattavasti, he ilmentävät olemuksellaan suurta saavutusta tai menetystä. Se on kuitenkin varmaa, että Vesalan pään sisään on mahdoton päästä. Aivan kuten löytää jotain tarvittavaa hänen käsilaukustaan tai edes päästä huoneen perälle kurkkaamaan käsilaukkuun. Sitä, mitä ei naisen käsilaukusta löydy, ei tarvita. Paulan luovan mielen kanssa harmoniaan pääsee täysin räjähtänyt ja sekainen huone. Ei siisti ja tehokas. Toisaalta, jos asunto tai huone symboloi mieltä, kenen ajatukset ovat täysin paikallaan, lokeroituna nätisti ja poissa silmistä? Kuka voi väittää, etteikö pään sisäinen sotku joskus räjähdä aivan käsittämättömistä korrelaatioista.

Ehkä Vesalan tukka liittyy hänen mielensä haurauteen ja monisyisyyteen. Ehkä se liittyy hänen synkkiin ajatuksiinsa. Hoidossa käymiseen. Ymmärrän hyvin, miksi Paula on vaiennut asiasta. Ymmärrän, miksi sitä ei huutele maailmalle. On hienoa, ettei ihminen kuitenkaan salaa sitä. Tuosta pilviin nostetusta ja kunnioitetusta artistista löytyi myös se puoli, ettei kaikki ole helppoa. Ei mikään tule ilmaiseksi. En halua rellestää toisen kurjuudessa, mutta haluan kertoa kaikille, ettei avun hakeminen ole väärin. Se ei leimaa ketään hulluksi. Kun käsi murtuu, se korjataan. Kun mieli murtuu, on sosiaalinen stigma hakea tohtorointia. Puhumattakaan pään sisäisestä häpeästä. Ja siitä, kuinka ihmiset suhtautuvat eri lailla sen jälkeen, kun tietävät asiasta. Paula uskalsi tulla asian kanssa julki.

Huolimatta Paulan päivän loistavuudesta, sen tuomien assosiaatioiden säveltämänä oman elämän käsin kosketeltavaksi ja tuoreeseen muistiin, omat konfliktit veljien kanssa ja jopa oman veljen itsemurhan, jättivät olon kuitenkin odottavaksi. Päivän jälkeen ei ollut sellainen hyvä fiilis eikä se siivittänyt tuntien analysointiin ja väittelyyn Tiinan kanssa. Ehkä olen jo ähkyssä näiden teemojen kanssa. Ehkä en. Nostan kuitenkin hattua, että rohkeasti uskallettiin puhua asioista. Tuoda esille. Voi olla, että artistit saavan sylittäin lokaa kohdalleen. Jos eivät yleisöltä, niin henkilökohtaisesti omassa elämässään. Silti näen asioiden ääneen sanottamisessa enemmän hyvää kuin pahaa. Yhdenkin ihmisen koskettaminen on voitto.