(19.2.2020)

Yhteistyössä vaatelaastarin kanssa.

Tiinalla ja minulla on tapana aina aika ajoin leikkiä ajatuksilla. Siltä ei säästy mikään tai kukaan. Ei edes meidän parisuhteemme. Aina tuttavien erouutisten aikaan olemme käyneet läpi useita kertoja, miten jakaisimme lapset, jos voimme käyttää sanaa jakaa, ja miten asuntoasiat ja kuinka lähelle. Asia on puitu aina pohjamutia myöten elatusmaksuja myöden.

Emme kuitenkaan ole eroamassa. Emme ole edes harkinneet moista. Ei ollenkaan.

Surkeinta tässä kuitenkin lienee se, että olen kuvitellut itseni vaatekauppaan ostamaan pinkkiä röyhelöä leikki-ikäisille tytöille, luvannut opetella lettien tekoa, puhua kukkasista ja mehiläisistä. Yksin. Ajatusleikissä, missä me emme enää ole me. Emme enää olisi yksi perhe.

Uskomatonta kyllä, että suurin pelkoni on ollut se, että vaatteiden paikkaamisen sijaan saan ostaa aina uuden tilalle. Neula ja lanka ei yksinkertaisesti pysy kädessäni. Saattaisin myös rei’ittää itseäni tarpeettoman monta kertaa. Siitä seuraa surua, kun lempivaate on roskiskamaa ja rahat hupenevat tililtä vaatekappale kerrallaan.

Ja niitä vaatteita kuluu, jos ensiapu ei ole hallussa. Niin tytöillä kuin meidän pojallamme. Yksi johtaa ja muut seuraa. Niin hyvässä kuin pahassa. Enkä minä kehtaisi eron jälkeen tuoda kymmeniä vaatteita paikattavaksi aina, kun lapset ovat olleet luonani. Tiina ei sentään ole aivan yhtä onneton neulan ja langan kanssa kuin minä olen.

Vaatelaastari on helppo. Valitse paikka, kiinnitä ja vaate on käyttövalmis. Jopa minä onnistuin kiinnittämään paikan vaatteeseen. Ja koska haluan vääntää rautalangasta, me emme eroa. Emme vaikka yksi isoimmista peloista on voitettu tai ainakin kierretty. Neula ei edelleenkään pysy kädessäni. Ja vaikka se pysyy Tiinan kädessä, ei jälki aina ole parasta mahdollista.

Mitä vaatelaastariin tulee, niin jo pelkästään sen nimi on osuva. Se on kuin laastari vaatteelle. Pieni vekki ja miksei isompikin, paikka päälle ja valmista. Paikkoja tulee niin useassa kuosissa, että välillä on jopa tehnyt mieli vain koristella täysin ehjää vaatetta.

Vaatelaastari ei myöskään rajoitu pelkästään sisä- ja ulkovaatteiden paikkaamiseen. Meillä oli nahkasohva, joka nauroi vähän sieltä ja täältä, ilmestyi reikiä keskelle kulunutta nahkasohvan mustaa nahkaa koiran kynsistä, jota lapset kaivoivat isommaksi. Nahkasohva, jota mustalla ilmastointiteipillä välillä paikkailtiin. Turhaan. Paikat pettivät aina lopulta.

Koiran lempivaljaat hajosivat aikanaan. Siinä oli pieni alku. Pienenpieni vekki valjaiden reunassa. Mitätön ja turha, joka sitten lopulta koitui niiden kohtaloksi. Vaatelaastari olisi sopinut siihenkin paremmin kuin hyvin. Estämään vekin etenemisen ja tuunaten sen samalla turvallisuutta lisääväksi heijastavaksi pinnaksi pimeällä.

Suomalainen ostaa 20 kiloa tekstiiliä vuoden aikana ja heittää sitä 10 kiloa pois. Minä en osta 20 kiloa tekstiiliä, mutta hävitän siitä ehkä joitain satoja grammoja. Lähinnä siis reikäisiä sukkia ja kalsareita. Hävittämisen sijaan vaatelaarini tursuaa housuja, joiden taskuun on avaimet kairannut liian ison reiän. Housuja, joiden reikä on häiritsevässä paikassa, kuten lähellä haaroja tai paitoja, jotka ovat hyvin tuuletettuja.

Useammat näistä vaatteista ovat olleet lempivaatteitani. Ja ovat edelleen. Vain käyttökiellossa. Ja minä en valitse vaatteita sen mukaan, olenko kotona vai käynkö ulkona. Pidän samoja vaatteita kotona ja ulkona. Kaikista oudointa tässä on se, että vaikka vaaka näyttää toistakymmentä kiloa isomman luvun kuin aikana, jolloin pidin vaatteeni puhki, ne vaatteet sopivat yhä edelleen päälle. Istuvat juuri niin hyvin kuin aikanaan istuivat.

Tiina ostaa enemmän vaatteita, mutta kuten minäkin, vaatteiden pois heittäminen on vaikeaa. Se, minkä vaatelaastarin kanssa näimme lapsille mahdollisuutena, oli rajoittunutta. Asiaa hyvän tovin märehtineenä, näen paljon enemmän potentiaalia näissä, mitä olin edes ajatellut. Näen kuviossa talon isäntäväen tekstiileineen. On sohvaa, kangastuolia, rahia, koiran tarvikkeita ja ties mitä. Parasta vielä, kun vaatelaastari on kotimaista työtä.

Syy, miksi sohvan reiät kasvoivat liian isoksi, kun pelkäsimme tarttua korjaustoimenpiteisiin. Syy, miksi minun vaatteeni ovat niin risoja, kun kyllä niiden kanssa vielä pärjää. Syy, miksi koiran valjaat hajosivat lopulta kokonaan, kun neula pelotti. Vaatelaastari vei minun (teko)syyni olla tarttumatta hetkeen. Pelastaa ennen kuin asiat karkaavat liian pitkälle.

Kiitos vaatelaastari. Tämä on helppoa. Tarkemmat ohjeet vaatelaastarin kiinnittämiseen löytyy vaatelaastarin omilta sivuilta. Sieltä on myös helppoa tutustua brändiin ja tuotteeseen. Voit myös osallistua vaatelaastarin paikkaushaasteeseen – ohjeet verkkosivulla. Paikkaushaaste löytyy myös instagramista, muun muassa meidän feedistä. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s