(13.11.2019)

Nappisilmät tuijottavat. Herkeämättä ja aina. Kaikkialla. Kotiin tullessa karvainen kuono työntyy rappukäytävään ennen kuin ehdit miettiä sisään astumista. Kynsien ropina laminaattia vasten yön hiljaisuudessa. Luiden kalina rojahtaessa jonnekin makaamaan.

Jatkuva edessä toljottaminen. Raivostuttavuuteen asti. Ikuinen lisävarjo, joka seuraa jokaista liikettäsi. Aina. Hullu vahtivietti, joka ensimmäisenä ja viimeisenä tarkastaa kaikkien paikallaolon. Turva, joka vietti yönsä lasten vieressä. Turva, joka oli valmis raatelemaan jokaisen uhan ulkona lenkillä. Luottoseura, joka tarkasti omat vaunut, kun vastaan tuli toiset.

Olit aina iloinen, kun näimme.

En väitä, että minulla olisi ikävä sateisella kelillä ulos lähtemistä. En pakkassäällä. En kaipaa sitä, että mitä surkeampi ilma oli, sen mieluummin olit ulkona. Jokainen lähtö oli raivostuttavan iloinen ja vaikka olisimme juuri tulleet sisälle. Olit aivan yhtä innoissasi lähdössä takaisin ulos, vaikka olisimme olleet parin tunnin pyörälenkillä vartti sitten.

En väitä, että minulla olisi ikävä aamuisia lenkkejä 13h työvuoron jälkeen. Tai illan viimeistä hetkeä ennen nukkumaanmenoa kanssasi pihalla. En kaipaa sitä, että kaikki piti suunnitella niin, ettei sinun lenkkisi väli jäisi mahdottoman pitkäksi. En kaipaa aikatauluttamisen mahdottomuutta. En kaipaa sitä murehtimista, miten Tiina sai sinut hoidettua iltaisin pissalle, kun olin töissä.

Sinä silti ymmärsit. Sinä annoit elämän tulla. Olit aina iloinen, kun näimme. Olin ollut minuutin tai päivän poissa. Sinä otit meidät kaikki tassujesi ympärille ja omit jokaisen omaksesi. Sinun jäseneksi laumaasi. Pystyit jättämään itsesi taustalle. Ymmärsit, että välillä muiden tarpeet olivat suuremmat. Kun lauma voi hyvin, sinä voit hyvin.

Olet ollut aina siinä. Et milloinkaan poistunut viereltäni. Olit ehdoton ja ehdottomasti läsnä.

Sain pelätä sydän kurkussa, kuinka otit yhä uudestaan uuden laumanjäsenen vastaan. Sain kauhistua, kuinka taaperot roikkuivat turkissasi opetellen pysymään pystyssä. Kiskoivat häntääsi tai talloivat tassujasi. Yksi toisensa jälkeen. He tutustuivat kokoa liian suureen kieleesi tunkemalla kätensä suuhusi. Ihmetellen suuria hampaitasi ja nappisilmiäsi. Sinä olit kuin kuka tahansa vanhempi. Annoit ja ymmärsit.

Sait minut tuntemaan ylpeyttä, kun leikki-ikäinen heräsi keskellä yötä ja kävit saattamassa hänet meidän sänkyymme. Sinä makasit tunteja lasten vieressä, kun taistelimme heitä unille. Menit taistelevien sisarusten väliin niin, että saimme pelätä sinun puolestasi. Saimme surra, kun jouduit lelu toisensa jälkeen luopumaan leluistasi.

Minä jään kaipaamaan lenkkejä kanssasi. Niitä harvoja hetkiä, kun sain ajatella. Miettiä. Joskus jopa jutella sinulle. Ja sinä näytit ymmärtävän. Sinä kuuntelit. Olet nähnyt minun itkevän ja nauravan. Ja kaiken siltä väliltä. Olet ollut aina siinä. Et milloinkaan poistunut viereltäni. Olit ehdoton ja ehdottomasti läsnä. Aina. Aina kun tarvitsin ja silloinkin, kun en tiennyt tarvitsevani.

Minä kaipaan sitä, kun istun sohvalla ja änkeät viereeni. Ehkä painat pääsi syliini. Tai käännät selän. Eikä minulle jää tilaa juuri ollenkaan. Myöhemmin teit saman kaikille. Änkesit sinne, missä väki oli ja tilaa vähän. Otit tilasi. Osasit olla jokaiselle juuri sitä, mitä piti. Jokainen antoi sinun tulla.

Sait arvokkaan elämän loppuun asti.

Sinä annoit elämän tulla ja minun tehtäväkseni jäi antaa elämän viedä. Yksi elämäni helpoimpia päätöksiä. Silti se musertaa sydämeni ja saa silmäni kostumaan. Yhä edelleen. Viimeisin palvelus sinulle, jonka olisin halunnut pitää vierellämme vielä vuosia. Ei enää kipua. Ei tuskaa nopeiden väistöliikkeiden seurauksena. Ei häpeällistä kaatuilua ja takapään pettämistä. Sait arvokkaan elämän loppuun asti.

Sinä opetit minulle, mitä on elää. Mitä on olla läsnä. Sinä opetit nauttimaan hetkestä. Opetit olla murehtimatta turhia. Opetit elämän kuolevaisuuden. Ehkä elämäsi on lyhyt sen takia, ettei sinun tarvitse opetella elämään. Ehkä me ihmiset elämme pitkään, että ehtisimme oppia elämään.

Darsteller Bequai ”Jerkku” 1.3.2010 – 6.11.2019

Kiitos näistä suruista, itkuista, iloista ja ylpeydestä. Jäät ikuisesti muistoihimme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s