Tyyli on vapaa, vauhti on pikainen

(6.8.2018)

Usein huomaan, kun keskustellaan parisuhteesta, että ihmiset vähän ihmettelevät meidän tahtia. Nopeaa ja tehokasta tahtia. Kukaan ei koskaan sano ääneen. Ei kysy syitä eikä pohdi seurauksia. Mutta miettivät. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu udella ja nuuskia. Ei voida kysyä suoraan, sillä se saattaa loukata. Selän takana sen sijaan voidaan arvostella, pohtia, tuomita tai hyväksyä. Juorutaan ainakin, vaikkei mistään mitään tiedettäisikään. Tämä on kuitenkin meidän elämä. Meidän valinta. Päätin avata hieman tätä meidän kuviota enemmän.

Tiina on kolme vuotta vanhempi kuin minä, ja minulla on ikää 34 vuotta. Meillä on kolme lasta. Villiä, vilkasta lasta. Nuorin on sentään vielä rauhallinen. Vanhin on kohta kolme ja puoli vuotta. Keskimmäinen on vuosi ja kaksi kuukautta nuorempi, eli hieman runsaan kaksi vuotta. Nuorin on lähes vastasyntynyt. Olemme tunteneet Tiinan kanssa suunnilleen neljä ja puoli vuotta. Lyhyellä matematiikalla Jesper on saanut alkunsa lähes saman tien, kun peittojen alle eksyimme. Läheskään kaikki eivät tiedä, että Tiina tosiaan tuli raskaaksi ensimmäisellä kerralla. Ehkäisystä huolimatta. Se raskaus meni kesken viikolla seitsemän. Tuli päätöksen aika.

Ensimmäinen huomio. Tiina ei enää nuorru ja oli silloin jo yli kolmenkymmenen. Minulla oli kolmenkympin kriisi. Tai sitten tulkittu kolmenkympinkriisi oli kriisittömyyttä, mistä sain luotua kriisin itselleni. Elämäni polki aikalailla paikallaan tuolloin. Tiinan keskenmennyt raskausuutinen haihdutti kriisini taivaan tuuliin. Unohdin itseni. Tai muistin itseni. Olisin voinut sanoa ensimmäiselle raskausuutiselle, että en halua. En tahdo. En ollut tuntenut Tiinaa kovin pitkään. Muutaman hassun viikon. Se hetki, kun oltiin vapaan viikonlopun lopulla ajeltu sukulaisissa ja olimme käyttämässä Jerkkua juoksemassa meidän suvun mökillä. Istuimme saunan terassilla, kun Tiina aloittaa kertomalla jotain järkyttävää. Hän kertoi työporukan laihdutusryhmästä. En ole koskaan ääneen sanonut tätä, varsinkaan Tiinalle, mutta arvasin hänen asiansa jo tuosta ryhmään viittaamisesta. Tiina vain odotti, että uutinen tulee täysin puskista minulle enkä sitten hennonut kertoa totuutta. En myöskään ole osannut sanoa, mitä mukamas mietin. Pidin pitkän hiljaisuuden.

Toinen huomio. Olimme tunteneet Tiinan kanssa vasta vähän aikaa, mutta ajatuksemme menivät lähes täydellisesti yhteen. Spekulointi, utopia ja ajatusleikki oli meille arkipäivää. Jaksoimme jutella tuntikaupalla. Spekuloida, pohtia syitä seurauksien takana ja ennustaa tulevaa. Vaikka meidän ajatuksen kulku kulki samoilla raiteilla, saatoimme päätyä aseman eri päätyihin. Samoista huomioista huolimatta. Meidän oma tulkinta oli täysin erilainen lopputulokseltaan toisiimme nähden. Silti, opimme nopeasti, miten toinen ajattelee.

Kolmas huomio. Olin ollut parikymppisenä silloisen kihlatun kanssa useamman vuoden lapsettomuushoidoissa. Sitä Tiina ei voinut tietää. Yrityksistä huolimatta meillä ei silloin tärpännyt. Se jäi jotenkin kaivertamaan sisintäni. Kuin en olisi kokonainen. Olin halunnut lasta jo pitkään. Ennen hoitoja. Salainen haave kasvaa isäksi saattoi olla syy siihen, miten aavistin isosta uutisesta ja laihdutusryhmästä suuren kysymyksen. Mitä nyt?

Neljäs huomio. Kysymys oli kinkkinen. Olimme Tiinan kanssa tavannut Tinderissä. Uudehko sovellus, joka rantautui Tampereelle. Moderni versio nettideitti palvelusta. Siinä sai luoda profiilin facebookin kuvista ja jos kumpikin osapuoli tykästyi toistensa kuviin, pääsi kirjoittelemaan chatin kautta. Tapasimme siis nettisovelluksen kautta. En tiedä miksi, mutta sitä pidetään outona. Ei nettisuhteille anneta vanhoillisessa ja tapoihinsa kangistuneessa Suomessa toivoa. Vain perverssit käyttävät sähköpostia, sanottiin kun olin yläasteella. Olen aina sanonut, että tulkinta toisen ulkonäöstä on muutakin, kuin pelkkä ulkokuori. Netissä tapaamisen ehdoton etu on, että saa ihastua persoonaan ennen kuin ulkonäköön. Ei Tiinan ulkonäössä vikaa ole, mutta ulkonäöllä yleisesti on yksi iso ja huono puoli. Kun siihen tottuu, se ei enää ole yhtä kaunis. Persoona värittää ulkonäköä kivasti eikä, persoonan ollessa kunnossa, tarvitse murehtia sitä, että tottuu toisen ulkonäköön.

Päätimme pitää lapsen. Hän oli kuitenkin saanut alkunsa ehkäisystä huolimatta. En usko kohtaloon tai suoranaisesti korkeampaan voimaan, mutta oli tässä tietynlaista jumalallista johdatusta. Raskaus päätyi kuitenkin keskenmenoon aikaisilla viikoilla. Sain siis vielä mahdollisuuden paeta loukkaamatta ketään. Mahdollisuuden tutustua Tiinaan kunnolla. Keskenmenon jälkeen teimme yhteisen päätöksen jättää ehkäisyn pois ja antaa luonnon tehdä oma valinta. Ensimmäiseen kiertoon se valittiin. Tiina oli vuosia jo vastannut sukulaisilleen ja kavereilleen, ettei halua lasta. Nyt hänellä on kolme. Pitää kuitenkin miettiä, että yli kolmekymmentä mittarissa, ei vakituista suhdetta. On paljon helpompi sanoa, ettei halua kuin myöntää ääneen, ettei ole edes poikaystävää.

Muutimme nopeasti yhteen. Minulla oli omistusasunto, pieni kaksio saunalla. Ei ollut mitään järkeä maksaa Tiinan vuokrakämpän vuokraa, sillä Tiina teki kolmea työtä ja minä olin vain aina töissä. En osannut sanoa ei ylitöille. Kaikki aika, mikä meille jäi yhteiseksi, vietimme sen minun luona. Tiina kävi nukkumassa luonani ja jatkoi töihin herättyään. Näin saimme kuitenkin aamukahvin verran aikaa tutustua toisiimme. Yhteenmuutto oli puhtaasti käytännöllisistä ja taloudellisista syistä. Luonnollista oli muuttaa minun luokse, sillä olihan minulla omistusasunto. Tapasimme, Tiina tuli raskaaksi ja muutimme yhteen. Kaikki alle vuodessa. Tiina tuli uudestaan raskaaksi ja vaihdoimme isompaan kämppään. Etsimme isompaa asuntoa jo Tiinan odottaessa Jesperiä, mutta Jessikan tehdessä tuloa, meille alkoi tulla kiire. Onnistuimme löytämään sen ja saimme remontit valmiiksi ja pääsimme jouluksi kotiin. Asumme nyt tuossa asunnossa. Ja asunto on auttamatta pieni.

Tiedän, en tuntenut Tiinaa hyvin. Enkä tunne vieläkään. Meille ei ehtinyt muodostumaan yhteisiä tapoja tai rutiineja. Hyvä, kun näimme ajan kanssa kerran viikossa. Monesta saattaa tuntua hätäiselle antaa lapsen tulla, jos on tullakseen. Miten meidän suhde voi kestää, kun vuosia yhdessä olleet rakoilevat pahasta vauvavuoden runnellessa parisuhdetta. Runteleman vauvavuoden perään tulee ruuhkavuodet. Voin vain kuvitella, kuinka moni olisi lyönyt vetoa meitä vastaan, jos olisi ollut mahdollista. Nyt olemme olleet yhdessä vajaan viisi vuotta. Siinä alkaa jo olemaan tutustumista takana. Opin Tiinasta pahimmat heti ensimmäiseksi. Tiedän, miten hän reagoi paineen alla. Näin, kuinka hän ponnisteli kaiken keskellä löytääkseen minut. Katselin vierestä, kuinka kaverit toisensa perään, hyvistä ja kauniista lupauksista huolimatta, vain tippuivat ja hiipuivat hänen elämästään pois. Minulla niitä ei enää vuosiin ollutkaan. Muutama hyvä ystävä, jotka ovat ja pysyvät, halusin tai en. Jatkuva töissä käyminen on vaatinut veronsa. Samoin olisi Tiinalle lopulta käynyt kolmen työpaikan kanssa. Nyt lapset saivat kunnian. En edelleenkään tunne Tiinaa. En niin hyvin, kuin pitäisi tai haluaisin.

Silloin mökin terassilla, järven äärellä, kun hyväksyimme ja päätimme pitää lapsen. Me teimme päätöksen, yhteisen päätöksen. Se on loppuelämän sitoutuminen toiseen ihmiseen. Yhdessä päätimme olla vastuussa puhtaasta ja viattomasta olennosta. Se päätös teki meistä tiimin. Ja tiimi on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki. Sovimme yhteiset pelisäännöt. Usein sitä mukaa, kun tuli tarvetta. Juttelimme ja hioimme kulmia. Varsinkin ensimmäisen raskauden kohdalla. Kaikki oli niin uutta. Uusi suhde ja molempien ensimmäinen raskaus. Meillä ei todellakaan ollut helppoa. Turhia kinasteluita ja tappeluita, mielensä pahoittamisia ja väärinymmärryksiä. Yksi hiuksenhieno ero vuosia yhdessä olleisiin ja toistensa pitkään tunteneisiin pariskuntiin. Me emme joutuneet luopumaan mistään eikä mikään, mihin olimme tottuneet, muuttunut. Meidän rutiinit vasta muodostuivat. Ne eivät olleet vielä syntyneet tottumisen ja arjen pakottavasta tarpeesta. Arki astui asuntooni, meidän asuntoomme, ensimmäisten askelien kanssa. Me vasta opettelimme. Meillä oli pitkäaikaisiin suhteisiin nähden enemmän nälkää. Halusimme nauttia toistamme ja olimme valmiita näkemään vaivaa sen eteen. Näin parin vuoden jälkeen, pystyn katsomaan itseäni silmiin ja kertomaan peilikuvalleni, että pirun hyvää työtä. Meiltä molemmilta.