(27.1.2019)

Sitä sanotaan koiran muistuttavan omistajaansa. Vai oliko se omistajan muistuttavan koiraansa? En tiedä, eikä sillä juurikaan ole merkitystä. Lopputulemana olemme toistemme näköiset. Kaikessa hyvässä ja pahassa.

Jerkku on minun ihan ensimmäinen ja ikioma koira. Se ei ole perheen koira, ei vanhempien koira, ei sisarusten ja minun yhteinen koira, ei tyttöystävän tai appiukon koira. Jerkku on minun. Minun ensimmäinen alusta loppuun kouluttama koira. Ja sen on näköinen. Kasvattaja vielä kertoi Jerkun ollessa vajaan vuoden, ettei koirani ole helpoimmasta päästä oleva yhdistelmä. Nyt tuo rotjake on jo 9 vuotta vanha.

En ollut ikinä kuvitellut itselleni saksanpaimenkoiraa. En ikinä. Pienestä lapsesta lähtien olen haaveillut omasta koirasta ja rodut ovat vaihdelleet pikkuisesta westiestä aina bordeauxindogiin ja kaikkeen siltä väliltä, mutta ikinä se ei ole ollut saksanpaimenkoira. Silti, ensimmäinen koirani on saksanpaimenkoira. Ja asiaan on luonnollinen selitys. Hyvän ystäväni ystävälle oli tulossa pentue, suhteellisen suuri pentue sakemanneja ja hän ei tiennyt, mitä niille kaikille tekee. Joten ystäväni houkutteli minut ottamaan yhden. Houkutteli ja mistä kieltäydyin heti. Ei minun työvuoroillani oteta koiraa. Kaksi viikkoa myöhemmin soitin ystäväni ystävälle, joka on myös nykyisin ystäväni ja kysyin, vieläkö niitä oli. Koirakuume nousi pilviin.

Yhdeksään vuoteen mahtuu paljon. Siihen mahtuu iloja ja suruja, yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hävinneitä kavereita ja uusia tuttavuuksia. Yhdeksään vuoteen mahtuu myös ystäväni, joka minut houkutteli ottamaan koiran, saattaminen viimeiseen leposijaan. Kiitos hänen muistolleen. Suuria tunteita. Ihmisiä tulee ja niitä menee. Jerkku on ja pysyy. Auttaa kestämään vaikeiden vaiheiden läpi ja jakamaan onnellisemmat hetket.

Jerkun luonne käytännössä näkyy kasvoilta. Tai karvaturvasta. Ilmeikkäämpää koiraa saa hakea, sillä sekä koiran että omistajan tunnetilat ovat täysin luettavissa koiran turvasta. Vaikeutena on vain ymmärtää, kenen tunnetilasta on kyse. Ainakin nykyisin. Tuo ylettömän innokas vahti-, suojelu- ja saalisviettinen koira. Kulkee aina siellä missä sinäkin. Tiellä. Kuin lukisi ajatuksesi, mihin olet seuraavaksi suuntaamassa. No, jotka pelkäävät koiria, Jerkku osaa ottaa luulot pois. Todella tehokkaasta. Jokainen, joka siitä huolimatta pystyy antamaan mahdollisuuden, Jerkku sulattaa sydämet.

Yhdeksään vuoteen mahtuu päivän patikointireissuja. Monen tunnin pyörälenkkejä, joiden minun äitini aina muistutti olevan koiran kiduttamista. En pysty sanoin kuvaamaan koiran ilmettä, kun on pitkä suora tie ja minulla pyörä alla ja annan luvan juosta. Jo alkuvauhti on sellainen, minkä tahtiin minun on haastava päästä ja kun Jerkku tajuaa, että hei, sehän pysyy mukana, laittaa hän yhä isompaa vaihdetta silmään. Sports trackerin kilometrin matkan keskinopeus on parhaillaan ollut 57km/h. Ei se koira siitä kärsi tai ole koiran kidutusta. Kyllä se on ihan omistajan kidusta, kun ensimmäisen vartin aikana jalat ja reidet ovat niin pahasti maitohapoilla, että kaikki tuntuu pahalle. Vetovaljailla työkavereiden lasten kiskomista ja vanhojen saunankiukaan kivien vetämistä. On koira vetänyt nuorinta veljeänikin pulkalla, missä pulkkaan tuli yli sadan kilon mies. Koiran riemu on käsinkosketeltavaa, kun koira tajuaa pulkan pysyvän perässä. Ilo on suoraan verrannollinen tuulenvireeseen kirpeässä pakkassäässä poskilla.

Kunnon lenkit ovat nykyisin muistoja vain. Tai ainakin huomattavasti harvemmassa. Realisti kun olen, niin ei koirakaan enää ole entisensä. Ikä alkaa painamaan ja elämänmuutos villeistä sinkkuvuosista suurperheen isäksi noin viidessä vuodessa. Ei ole aikaa lenkittää koiraa samalla tavalla. Toisaalta, koira saa toteuttaa omaa vahtiviettiään liiaksikin, kun nykyisin kaksi viiropäätä viilettää asunnon päästä toiseen ja pitäisi pystyä myös vahtimaan vanhukset sekä vauvan. Kaikki asunnon huoneet jonkun tai joidenkin käytössä.

Jerkku on aina ollut pakettidiili. Nyt diiliin on tullut muutama mukula lisää. Ideana on lähinnä ollut se, kuka seuraani haluaa, saa seuraansa myös karvaisen kaverin. Aikanaan jännittä, kun Tiinan tutustutin koiraan. Sillä, jos Tiina ei olisi pitänyt koirasta tai koirani Tiinasta, koira olisi jäänyt kanssani asumaan. Ei mennyt aikaakaan, kun koirani käänsi takin ja seurasi Tiinaa kaikkialle. Koirani jopa murisi minulle hammasrivi valkoisena, kun Tiina tunteenpalolla selitti jotain ja koirani kuvitteli, että satutin Tiinaa. Myöhemmin kävi ilmi, että raskaushormoni sai koiran käyttäytymään kuten käyttäytyi.

Kolme lasta kolmeen vuoteen. Voi koira parka. Ensimmäisen lapsen kanssa olimme todella varovaisia, sillä ensimmäiseen viiteen vuoteen ei Jerkku joutunut olemaan lasten kanssa tekemisissä. Nyt ensimmäinen kävi karvoihin kiinni ja yritti kiivetä suuhun. Jerkku murahteli ja näytti hampaitaan. Silloin mietittiin, että mitähän tästäkin vielä tulee. Jessika tullessaan kuvioihin Jesperin vanavedessä sulatti koiran sydämen. Ei näytetty hampaita, ei muristu tai oltu möksällään. Jessikan myötä Jesper sai myös tehdä mitä huvittaa. Koira siirtyy muualle, kun ärsyttää liikaa. Silloin komennetaan lapsia. Jerkku ei malta olla kauaa pois ja tulee yleensä lasten leikkien keskelle. Tietäen, että joku saattaa kaatua päälle tai Jiia purra hännästä. Silloin komennetaan koiraa. Sitä ei kylläkään ole joutunut tekemään. Jerkun lauma on kasvanut isoksi ja omalla tavallaan harmittaa, kun lapsista olisi oikeasti seuraa ja leikkikaveria koiralle, on Jerkusta aika jo jättänyt.

Sanotaan, ettei sakemanni ole lapsiperheen koira. Tai siis tietämättömät sanovat. Sakemanni on paljon mainettaan parempi. Ja kaikessa raivostuttavuudestaan huolimatta sitä huomaa, kuinka paljon koirastansa tykkää. Kuinka paljon siitä nauttii. Koira vaatii paljon mutta antaa maailman. Opettaa olemaan. Koiran olemassaolon muistaa pelkästään siitä, että yhtenä aamuna kun sitä ei ole, keittiön lattia ja pöydänalus ui ruoantähteissä. Koira toimii välien selvittäjänä ja pelikaverina. Koira nukkuu myös lasten sänkyjen vieressä, vahtii heidän untaan. Kun tulee paikanvaihto, vaihtaa hän isojen lasten ja vauvan välillä paikkaa. Koira kuuluu perheeseen, on perheenjäsen. Nyt miettiessäni rotuvaihtoehtoja, uskoisin pystyväni kuvittelemaan saksanpaimenkoiran omaan talouteeni. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s