Toiset on laivoja, toiset lokkeja

(8.11.2018)

”Siis kattokaan ny tätä superhyperautomarketin paitaa, eikö tuukin mieleen joku muu merkki?”. Näin alkaa keskustelu monilla lastenvaate- sivustoilla. Tähän sitten tulee kymmeniä kommentteja puolesta ja vastaan, syytöksiä ja puolustelua eettisyydestä plagiointiin. ”Muoti kuuluu kaikille” mainostaa yksi marketti. Niinhän se kuuluukin. Mutta määritteleekö ostopaikka ja hintalappu sitten kuitenkin onko se oikeaa muotia vai matkimista?

Matkiminen itsessään on tosi mielenkiintoinen sana. Sillä on positiivinen ja negatiivinen sointi. Darwinin mukaan vauva alkaa matkia noin neljän kuukauden ikäisenä ja on sen jälkeen pitkälti hänen tärkein oppimismenetelmänsä. Matkimista tapahtuu käytöksen, eleiden ja kielellisen oppimisen pohjana. Matkiminen on sen voimakkaampaa mitä läheisempi matkittu kohde on. Myös vastareaktio opettaa lapselle onko toiminta toivottua vai ei-toivottua.

Lapsen puheen kehitykselle matkimisella on myös osansa. Mutta kaikkea ei voi opettaa tai ohjata. Meidän 3,5v puhuu siskonsa, kohta 2,5v kanssa samantasoisesti. Jessikan sanavarasto on laajempi, mutta Jesperin ymmärrys taas parempaa. Puhuu vähän, mutta asiaa. Siskonsa taas hölpöttää ummeta ja lammet taukoomatta. Lastemme puheesta tiedämme myös päiväkodintätien käyttämät lausahdukset. Kun lapsemme vuoden sisään kävi neljää eri päiväkotia niin tätä oli jopa hauska seurata mitä maneereja kulloinenkin päiväkoti toi tullessaan. Ensimmäinen oli ”nonii”, jota sanottiin, joka väliin. Kun kaadoit maitoa lasiin ja pieni ääni vierestä sanoo ”nonii” tomerasti tamperelaisittain, et voi välttyä sisäiseltä ääneltä, joka kysyy ”olinko liian hidas”? Aivan kuin tuo pieni ihmistaimi olisi odottanut kauankin. Vihdoinkin, se ilkkui!

Seuraavassa päiväkodissa lapset hiljenivät. Ei iloista hölpötystä takapenkiltä iltapäivällä. Pikkuruiset poikaseni olivat aivan hukassa isossa päiväkodissa. Ei sillä, etteivätkö olisi tottuneet rytmittömään eloon 29 lapsen ryhmässä, joissa kahta samanlaista päivää ei ollut vanhempien työvuorojen takia. Mutta he eivät olleet tottuneet siihen, että he ovat massaa muun seassa, joissa persoonat eivät erotu. Jossa kysymys ”söikö lapseni tänään” sai vaivautuneen kiemurtelun hoitajassa, joka ei edes muistanut lapseni nimeä. Kysymykseen pottaa reenailevasta Jesperistä ”kävikö tänään potalla” sen sijaan tiuskaistiin että ”ei meillä sellaiseen ole aikaa”. Ei kavereita, ei edes omaa sisarusta samassa ryhmässä, nämä pienoiset matkivat hiljaisuuden. Kun ei heille puhuttu, eivät hekään puhuneet. Kolmas päiväkoti, avain takaisin, oli kesähoitopaikka. Kaikki vähän sinnepäin, asiat ihanasti rempallaan. Vaihtuvat kaverit päivittäin ja rennommat hoitajat, vaikkakin osa toki tuttuja, palautti takaisin iloisen pulputuksen takapenkille. Joku hoitajista sanoi useasti ”oho”. Koska tämä tuli joka asiaan mukaan. ”Ei haittaa”, ihana lause, jotain on tapahtunut mutta ei haittaa. Rennosti vaan. Tätäkin me kuulimme.

Nykyisessä päiväkodissa joku sanoo ”ei hätää”, ”ei saa töniä, ei oo hauskaa”. Nämäkin kertovat minulle, että lapseni on huomattu ja lapsia yleisesti ottaen ohjataan. Mukava huomata.

Kun lapsi kasvaa teini-ikään, matkiminen tapahtuu enimmälti osin vaatteiden avulla. Minun aikanani piti olla MicMacia, leviksiä, miss sixxtyä, weetä, kolmiraitaa. Merkit muuttuvat, muttei tosiasia, että jos haluat kuulua massaan, on oltava massan mukainen. Mistään muusta kuin vaatteista ei saa yhtä helppoa syytä pilkata, se kun ovat näkyvä asia päällimmäisenä. Toisaalta massasta erottuva voi haluta kapinoida normia vastaan ja tuoda sen ilmi erilaisella pukeutumisella. Tällöin hän matkii kuitenkin kapinoivaa massaa. Tosi uniikkia mielestäni.

Tämä kaikki on hellyttävää ja positiivista. Täysin ymmärrettävää käytöstä ja perusteltavissa järkevästi.

Mitäs kun matkiminen jatkuu aikuisikään ja yli. Onko se yhtä positiivista ja normaalia kuin lapsen matkiminen. Varmaan jokainen meistä on kuullut tarinan sukulaisesta, naapurista tai ystävästä, joka matkii tekemisissään ja valinnoissaan toisen tekemisiä ja valintoja.

”Onpa nätti käsilaukku” hän sanoo ja seuraavan kerran huomaat hänen olallaan samanlaisen käsilaukun. Sinä remontoit olohuoneesi ja pian näet uudet tapetit olohuoneessa. Ne kaikkein ihanimmat, tuntien pähkäilyn ja vertailun tulokset. Harmi vaan, ettei olohuone ole sinun. Joku ehti ensin, se ainoa, joka kuuli haaveesi ja jaksoi keskustella erilaisuuksista kolmen beigen sävyn välillä.

Kuulun useampaan vuosivauvaryhmään, vanhempien vertaistukiryhmään ja muutamiin muihin. En ole välttynyt surullisilta avautumisilta, kuinka joku tuttu onkin nimennyt lapsensa juuri sillä nimellä, josta salaa haaveilit jo alta kouluiän, kun et vielä tiennyt miten lapsia tehdään mutta tiesit että teet niitä. Tykkään matematiikasta ja tilastojen laskenta oli yksi lempikursseistani. Niinpä uskallan väittää, että ottaen huomioon kaikki mahdolliset nimet, tai vaikka pelkästään tietyllä kirjaimella alkavat nimet, on täysin tilastojen vastaista, että sama tai samantyylinen nimi olisi ollut haaveena lapsesta asti kahdella läheisellä ihmisellä, varsinkin jos kyse on hieman erikoisemmasta nimestä. Kuka muu kuin lokki edes kehtaa matkia tässä asiassa. Huppista vaan, sattuipa somasti. Olenkin aina halunnut, että lapseni nimen alkuperä on matkimisen halussani. Näitäkin nimittäin on, lokkeja, jotka seuraavat kaikessa laivoja. Oli se sitten asunto, tapetti, automerkki, lastenvaate ja jopa lasten lukumäärä.

Tavallaan tämä matkiminen on imartelevaa. Hitto soikoon mutta onhan tuo laukku nätti ja takki imartelevaa mallia. On myös totta, että samankaltaiset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan ja joskus jopa seura tekee kaltaisekseen. Olen ostanut täysin tietämättäni ystävästäni samanlaisen paidan useammin kuin kerran. Olen saanut huutoraivarit päälleni, kun ystäväni luuli, että juhlafrisyyrini oli häneltä matkittu, vaikka todellisuudessa olin haaveillut siitä jo niin kauan, kun tiesin juhlista. Toistin tämän kampauksen useampaankin otteeseen jälkeenpäin, tulen toistamaankin, mutta joka kerta peilissä ilkkuu piru olkapäällä että ”muistatkos”. Muistan ja muista että luoja miten pahalta se silloin tuntui. Tuntuu vieläkin. Mutta pidän siitä ja sen variaatioista niin paljon, etten luovuta. Se on se mistä minä tykkään, se minun ”luottomekko” kampauksen muodossa.

Miten tällaiseen pitäisi sitten suhtautua. Antaa olla, vai alkaa muka-haaveilla maailman kamalimmista tapeteista ja kalleimmasta antiikki senkistä isoon ääneen ja naureskella partaansa, kun toinen vielä hankkii ne? Sanoa suoraan, että hei, liika on liikaa, niin imartelevaa kuin se onkin. Tällaisena toimintana matkiminen ”ei oo hauskaa” niin kuin lapseni hokevat.

Mutta palataanpa niihin alemarketin frillapaitoihin, lettilegginseihin, peurakuosiin. Markkinanäkökulmasta katsottuna tämä on täysin järkevää toimintaa. Sitä ostetaan mikä on in. Oishan se hölmöä sisäänostajalta ottaa seeprakuosia sisään, kun peura myy. Kukaan valmistaja ei halua jäädä jalkoihin valmistamalla peplum-paitoja, kun muoti huutaa frillaa frillaa! Ostaja näkökulmasta tämä on myös täysin järkevää. Itsellä kun on kolme lasta vaatetettavana, niin voin hankkia muotikuteet vähän halvemmalla, kuitenkin pitäen kiinni ulkonäköseikoista. Voin ihastella, vielä kun voin, söpöjä vaatteita ja lapsiani. Mutta muoti muuttuu, joten vähän edullisempi, vähän vähemmän kestävä (vai onko sittenkään?) vaate menee hyvin hetken ilmiönä. Ne perusvaatteet ja tarkoituksella kaikki kiertäväksi ostetut vaatteet sitten hankitaan vähän laadukkaampina. Muistan omalta nuoruudeltani ajan, jolloin kaikilla oli kaksraitaverkkarit, suorilla punteilla. Mistään ei voinut päätellä oliko ne löytiksen vai intersportin valikoimasta. En ikinä kuullut solvauksia aiheesta. Kun samankaltainen tyyli on kaikkien ulottuvilla, onko siinä pieni mahdollisuus, ettei lasta kiusattaisi ainakaan vaatteiden takia? Voit olla tyylilyyli, mutta ilman käytettyjä satalappusia. Voidaan myös pohtia matkimista helpolla esimerkillä. Ankkurikuosi. Jokaisen poikalapsen äiti näkee näitä seilorihenkisiä vaatteita jossain vaiheessa poikien osastolla. Mutta keksikö sen ensin mr tokmanni, rva lindex vai pitäisikö välimeren maiden nostaa äläkkä siitä, että heidän merten jumalten symboli on törkeästi matkittu.

Kuitenkin, vaatteita, käsilaukkuja, tapetteja, nimiä, autoja, hiustyylejä ja hokemia matkitaan aina. Kopioidaan, muokataan ja muunnellaan. Suoraan, välillisesti tai hengen mukaisesti. Yksi menee kuitenkin ylitse, ne meidän pienet pallerot. Kuten Darwin sanoi, neljän kuukauden iässä se alkaa. Aika, jolloin käytöstämme ja puheitamme, eleitä ja sanattomia viestejä matkitaan herkeämättä. Olisin tyytyväinen, jos voisin ohjata lapseni hyviin kouluihin, rahakkaisiin työpaikkoihin, mutta en voi. Voin vain antaa heille esimerkin, matkimisen kohteen siitä, että miten kohtelen muita, miten hoidan kodin, parisuhteen, työn tekemisen, ja miten seison omilla jaloillani. En voi geenien aikaansaamille toimintatavoille mitään, mutta voin tässä hämmentävässä maailmassa olla oma itseni, jotta lapsellani on käsitys oikeasta minusta ja mielipiteistäni. Uskon että hänenkin on helpompi löytää oma paikkansa maailmassa, olla oman elämänsä laiva. Toisin kuin lapsella, jonka vanhempi elää toisen ihmisen elämää omanaan.