(13.12.2018)

Juhon puhelin soi kolmesta syystä. Olen jaotellut ne seuraavasti:

1) ”Joku vitun lehtimyyjä”. Tähän kategoriaan menee kaikki puhelimitse myytävät lehdistä arpajaisiin. Joku vitun- liite eteen tulee siitä, että he onnistuvat soittamaan aina silloin kun tilanne on kriittinen. Lapsi huutaa ruokaa, ajetaan autolla, ollaan kaupassa. Tarjoukset voisivat palvella meitä, mutta on vaikea keskittyä puheluun, kun vieressä huutaa taaperolauma. En tuomitse ammattikuntaa millään muotoa, olenhan itsekkin tehnyt melko korkealentoisen uran puhelinmyynnissä, jäitä eskimoille ja niin poispäin.

2) ”Mitä lapsille on tapahtunut päiväkoti”. Jokaisen vanhemman painajainen. Mitä on tapahtunut, onko lapsi kipeä, naama auki, hampaat kurkussa?

3) ”Töistä perkele”. Puheluista pahin. Käsittää kaikki töistä soitettavat puhelut, oli töihin pyytäjänä kuka vaan. Liitteensä nimeensä saanut siitä syystä, että yleensä kaikki suunnitelmat menee päin helvettiä. Tai vuorolista sisältää jännittäviä käänteitä. Tai yksinkertaisesti on tehty vailla järjen hiventäkään. Puhelun sisältö on 99%: sesti töitä, töitä, lisää töitä. Yksinäisiä iltoja ja vielä yksinäisempiä öitä.

Viimeisin puhelu oli jälleen tällainen ”tulisitko töihin” puhelu. Kun kummallakin meistä on korkea työmoraali ja vahva halu auttaa muita työssä olijoita, on vaikea sanoa ei. Uskon vahvasti, että jonain päivänä se palkitsee, vaikkakin vielä palkinto tehdystä työstä antaakin odottaa itseään. Palkan siitä toki saa, mutta mikä on menetetyn yhteisen ajan hinta? Meillä se pitäisi vielä kertoa neljällä pilkku viidellä. Kolme lasta, muija ja koirakin saa puolikkaan. Onhan minun lenkit puolet lyhyempiä ja puolet hitaampia, kuin Juhon.

Toki tiedostan, ettei Pietari aikanaan tule selkään taputtamaan, että ”hyvin vedit, me täällä taivaan kirjoista katteltiin, että ylitöiden muodossa teit pari vuotta enemmän työvuosia”. Mikä sitten saa sanomaan kerta toisensa jälkeen kyllä, tullaan tullaan? Kun ”töistä perkele” soittaa, kielenpäällä on miljoona tulikivenkatkuista sanaa, vahva mielipide ”ei onnistu” ja suusta tulee kuitenkin vain ”mikä piiri?”, joka tarkoittaa, että metatyö uudesta kuviosta paletissa on jo prosessissa.

Isänpäivä minun lapsuudessani tarkoitti, että isä oli hirvijahdissa. Kahveja ei keitelty, lahjoja ei jaettu aamulla. Muutama poikkeus ja yhä voin muistaa sen melko tarkalleen, kuinka jännää oli koluta siskon kanssa keittiössä hiljaa, ettei isä herää ennen aikojaan. Toki hän oli jo juonut kahvit, lukenut lehden ja mennyt pötköttämään uudelleen ollakseen herätettävissä kahvitarjoiluun. Mutta pääsääntöisesti näimme vasta iltapäivällä.

Nyt annamme lapsille samaa. Juho on joulun töissä. Pääsiäisen, vapun, juhannuksen. Uuden vuoden ja itsenäisyyspäivän. Sunnuntai ei ole sunnuntai, eikä maanantai meillä maanantai. Luin joskus yli 30 vuotta yhdessä olleen Hollywoodin nayttelijäpariskunnan haastattelun, missä kysyttiin miten he ovat onnistuneen yhdistämään työn, uran ja perheen ja Hollywoodin mittapuulla lähes ikuisen liiton. He sanoivat vahvuudeksi sen, että he molemmat ymmärtävät työn vaatimukset. Näen meillä saman vahvuuden, molemmat ymmärtävät työn, molemmilla on korkea moraali työnteosta ja molemmat ovat tehneet vuorotyötä. ”Eikö työvuorosuunnittelija ajattele perheellisiä” on kysymys, johon vastaan usein, kun tulee puhetta näistä vuoroista, menetetyistä pyhistä ja olemattomista vapaista. Kun joka jätkältä löytyy vaipallisia tai niistä juuri eroon päässeitä lauma kotoa, niin vaikea siinä on jaotella, kenen tarve olla kotona on suurin.

Syysloma, talviloma, kysyy päiväkodin täti. Mikä hiton syysloma? Kun muu Suomi lomailee, vartija valvoo. Kun muu Suomi nukkuu, vartija valvoo. Kun muu Suomi herää uuteen päivään, vartija nukkuu. Koiranunta, välillä unissaankin ohjeistaa, raudoittaa ja varmistaa. Rosvo ei katso kalenteria, ei kelloa. Rosvo ei välitä lastemme isi-ikävästä, eikä minun yksinäisyydestä. Rosvoa ei kiinnosta, onko joulu tai juhannus.

”Kuinka kauan Juho meinaa jaksaa tuota yövalvomista ja vartijan työtä”? No niin kauan, kun maailmassa on rosvoja liikenteessä öisin? Niin kauan kun pohjapalkka on niin huono, että sitä kompensoidaan yölisillä? Mitä tuohon vastataan? Kysyykö kukaan kätilöltä kauanko hän jaksaa valvoa öisin, auttaa äitejä syntymän hetkellä. Tai palomieheltä? Poliisilta? Koska nuo ovat vuorotyötä siinä missä vartijan työkin. Hiukan eri arvostuksella tosin. Yksiselitteinen vastaus siihen, kuinka kauan Juho jaksaa, on: Niin kauan kunnes päivävuoroista maksetaan enemmän, kuin alle puolet ministeristason asettamasta köyhyysrajasta.

Vuorotyö. Kun maailman halutaan toimivat 24/7/365. Mutta ei olla valmiita sen asettamiin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin. Ei haluta antaa sille ansaitsemaansa arvoa. Ei tueta perhettä, päivä-ilta-yö hoitoa lapsille. Ei kannusteta palkallisesti työn asettamiin vaatimuksiin ja riskeihin. Vuorotyön on tutkittu lisäävän masennusta, ylipainoa, sepelvaltimotautia, uniongelmia, vatsavaivoja ja jopa rintasyövän riskiä. Vuorotyö on myös ennenaikaisen kuoleman riski. Yli 17 tunnin valvominen heikentää älyllistä suoritusta yhtä paljon, kuin 0,5 promillen humala. Vuorokauden valvominen vastaa jo yhtä promillea.

Aamuruuhkassa on hyvä miettiä, että edellä kotiinsa kiiruhtava autoilija voi olla se sairaanhoitaja, vartija, palomies, jonka ajotaidot vastaavat periaatteessa kännissä ajavan ajotaitoja. Millä korvata kuollut perheenjäsen? Onko sille hintaa? On olemassa paskasen työn lisä, jos joutuu siivoamaan vaikka oksennukset pois lattialta. Missä on kuolemanriskin lisä? Tai asetan elämäni hiuskarvan varaan lisä? Tai ei terveellisten elämäntapojen lisä? Kahvia ja energiajuomia lisä? Lapseni elävät ilman rutiineja ja säännöllisiä aikatauluja lisä? Menetetyn ajan lisä? Sosiaalisen elämän puuttumisen lisä? Missä on ylipäätään se arvostus näitä töitä kohtaan, joiden olemassaoloa ei kukaan huomaa mutta puuttumisestakin saat kuulla?

Työterveyslaitos on julkaissut hienon ja varmasti pätevän listauksen vuorotyön aiheuttamien haittojen ehkäisemiseen. On ohjeistusta, miten vuorot tulisi jakaa, ei yhden päivän vapaita, ei missään nimessä piilovapaita (pääset aamulla, nukut, olet yhden yön kotona ja menet seuraavana päivänä taas yövuoroon). Huolehditaan liikunnasta, terveellisestä ruokavaliosta, säännöllisistä elämäntavoista. Ei ajeta omaa autoa, kun on valvottu yli 17 tuntia. Sitten on vielä ergonomisen vuorotyön kriteerit. Ei yksittäisiä vapaapäiviä, viikonloppuja vain kerran kuussa, aamu-tai iltavuoroja peräkkäin enintään kolme. Ja monta, monta muuta suositusta. Lista on fiini kuin viiden tähden ravintolan ruokalista. Ja tuskin toteutuu missään vuorotyössä. Mutta jollain oli tärkeää tekemistä laatiessaan listaa virka-aikaan klo 8 ja klo 16 välillä.

Eikä vuorotyön vaikutus ole vain suorittavalla henkilöllä. Kotona odottavan puolison stressitasot vievät tulevia ikävuosia pois. Tuleeko mies kotiin ehjänä? Onko ollut puukkohippaa, kolaria, nukahtanut rattiin? Ja miten helvetissä me pärjätään, jos näin on. Olen yönpimeinä tunteina käynyt läpi puhelinsoitot sairaalasta, poliisit kotiovella. Viettänyt hautajaiset ja valinnut virret. Olen käynyt ne mielessäni niin monta kertaa läpi, että todellisessa tilanteessa vastaisin varmaan ”joko taas”.

Nämä vuorotyön haitat kiertävät kehää. Pitäisi olla työn vastapainoa, mutta helvetti soikoon, kun kaikki ryhmäliikunnat, agilitykurssit, sukututkimuskurssit, kielikylvyt ja lavatanssikurssit on aina samaan aikaan samana päivänä viikosta. Itse en ole vielä törmännyt yhteenkään työvuorosuunnitelmaan, johon omilla harrastuksilla voisi vaikuttaa. Eikä niin voikaan, mikä se työvuorosuunnittelija on päättämään, onko minun englannin kielikylpy tärkeämpi kuin vierustoverin pitsinnypläys. Kumpi ansaitsee joka torstaisen aamuvuoron? Työvuorosuunnitteluun ei halua myöskään liikaa esittää toiveita, koska sitten olet vain hankala tapaus ja pahimmassa tapauksessa saat seuraavan listan allekirjoituksella ” haista vittu”, tuttavallisemmin hv-lista. Työsuojelu esittää, että työvuorot jaettaisiin tasapuolisesti, ihmistä ja hänen vahvuuksiaan huomioiden, aamu- ihmiselle ei tarpeettomasti iltaa ja toisinpäin. Minimoiden haittaa. Totuus on se, että ei niitä kukaan oikeasti ajattele. Se vaatisi työtä ja järkeilyä, mahdottomia tilanteita ja rutkasti rahaa palkata tarpeeksi väkeä hoitamaan työ. Loppupeleissä työantajaa kiinnostaa vain, mitä viivan alle jää, kun työ on tehty. Ihmisiä, jotka tekevät virka-aikatyötä kiinnostaa lähinnä, että joku sen tekee ja se ei heikennä heidän elämänlaatua. Jos sinä et jaksa tai tarvitsisit hetken hengähdystaukoa tietyistä vuoroista, niin aina löytyy kuuluisa joku muu, joka sen tekee. Verokortti ja kiitos hei.

Sosiaalinen elämä on omalukunsa. Tai oikestaan ei, koska vuorotyöläinen ei edes tiedä mitä se on. Sosiaalisen elämän voi kertoa yhdellä lauseella. Sitä ei ole. Kun vuorotyöläinen seitsemän yön putken jälkeen saa ansaitun vapaayön, ei silloin rynnätä kaljatuopin ääreen, bailata pöydillä eikä muutenkaan tehdä mitään ylimääräisiä voimia vaativaa. Kärjistetysti silloin käydään kaupassa, pestään pyykit, mietitään seuraava viikko eteenpäin, istutaan hiljaa pimeässä ja pelätään, että puhelin soi. ”Lähtisit nyt reissuun, poikien iltaan, kavereiden kanssa, kaljalle”. Ja sinua napittaa muutama silmäpari. On lapsia hämmästelemässä, asuuko tuo vielä meillä. On muijaa miettimässä, että rikkooko miehen kotonaolo iltakuviot ja miten sitä parisuhdeaikaa vietettiinkään. Niin joo ja pitäisi keskustella hoitovapaista, lasten joulujuhla-asuista, hoitotätien joululahjoista, anoppikin kysyi kahville ja kummit joululahjatoiveita. Tehdäänkö reissua lomalla ja ai niin, vauvakin oppi konttaamaan, kävelemään ja sanoi pari lausettakin. Niihin kaikkiin pitäisi antaa vastaus, miettiä ja iloita. On lista hommia, on patterin vaihtoa autoleluun, on lukemattomia iltasatuja, on antamattomia halauksia. ”Pojat puhui mökkireissusta” ei ole lause, jolla kannattaisi tuolloin aloittaa. Mitään keskustelua.

Yksi vuorotyöläinen perheessä tietää vähän enemmän järjestelyitä, yksinäisiä kevätjuhlia katsomossa, toisen panostusta enemmän kotiin. Kun meitä on taas kohta kaksi vuorotyöläistä, toinen rehellistä yövuoroa, toinen päivä-vuorotyötä niin ei riitä valmistelut, ei excellit, ei järki. Kun pelkkä paletin pyörittäminen vie hermoromahdukseen, voi vain kuvitella mitä sen toteutus on. ”Ammatinvalintakysymys”, sanoisi moni. Mitäpä jos työ onkin sellaista, että jonkun sekin on tehtävä. Et ehkä itse tarvitse sitä, mutta joku lähipiiristä tarvitsee? Mitä jos kukaan ei olisi tuota ammattia valinnut?

Olkaa kuitenkin huoleti Länsi-Tampere, Ylöjärvi ja Nokia. Tänäkin jouluna voitte levollisin mielin asettua takkatulen ääreen. Sulkekaa kauppanne, tehtaanne ja astelkaa puuropatojen ääreen. Jouluapulaiset älkää peljätkö hiljaisella huoltoasemalla, joulun yksinäisyyttä pakoon kahvikupin ääreen tulleiden ihmisten keskellä. Ei väliä onko vesisadetta vai lunta. Ei pakkanen pelota eikä lumipyry estä. Olen ylpeä siitä ja toivon, että tulevaisuudessa myös lapsemmekin. Vaikka sen hinta onkin, ettei isä ole juuri koskaan kotona. Pääasia on, että Länsi-Tampereella ihmisillä turvallista olla ja elää, kuten aina sanon. Et ehkä näe sitä, mutta voit luottaa siihen. Mieheni valvoo ja vartioi. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s